Ahventen ja opettelun kesä

Tuli heitettyä oikein namikeikka Vuohijärvelle Kymenlaaksoon. Otin veneen mukaan kun oli tarkoitus uistella oikein kunnolla hieman kaukaisemmilla alueilla. Hieman kaukaisempi tarkoittaa 20 kilometriä majapaikasta. Alunperin oli menomatkalla tarkoitus pysähtyä Teron (Azukalassa.blogspot) luona Miekankoskella, laskea vene vesille ja ihmetellä kalastusta. Aikataulut kuitenkin pettivät ja tuo houkutteleva Miekankoski jäi taas tulevaisuuteen.

Vene laskettiin pienen hiekkatien varrelta joidenkin paikallisten tekemästä luiskasta ja ajelin sieltä muutaman kilometrin mökkirantaan. Pikkasen jänskätti kun en aiemmin ollut rantautunut tuohon ihan riittävän kivikkoiseen rantaan. H-i-t-a-a-s-t-i ja varovasti homma onnistui. Kalaan mukaan suostunut Börje ajoi auton luiskalta mökin pihaan. Ihan samantien heivattiin kalakamat veneeseen ja kassit & nyssäkät mökkiin. Kalastus aloitettiin välittömästi, koska kello oli jo melko paljon. Verkot oli tarkoitus vielä laskea ja päästä ilman potkuririkkoa takaisin kotirantaan.

Alkoi uistelu hienosti. Ensimmäinen kala veneeseen oli mukavankokoinen ahven ja tärppi oli lähes heti kalastuksen aloittamisen jälkeen. Kalan sai kuvasta päätellen tuntemattomaksi jäänyt verkkoon naamioitunut kalastaja.

Uisteltiin muutamalla vavalla, oli kaksikin sivuplaaneria kummallakin veneen puolella ja tietysti muutama perävapa. Uisteltiin myös syvältä jostain +14metrin syvyydestä.







Kaikki näytti valoisalta ja homma toimi. Lisättiin muutama vapa. Odotettiin vavan taipumista ja hirmuista hässäkkää SEN SUUREN napatessa vieheen suuhunsa.

Taisipa olla kymmenkunta vapaa väpättämässä ja siimat iloisesti soiden ryhdyin kippariksi. Päästiin läheisen niemen kärkeen, jossa olen nähnyt uisteluveneitä pörräävän. Ajattelin ajaa sopivan syvyisessä vedessä ja seurailla syvyyskäyrää. Hyvin pikaisesti paljastuin märkäkorvaksi tässä lajissa. Kaiku näytti syvyydeksi 25metriä, kaikki hyvin. Kartan mukaan sama syvyys jatkuisi tällä ajolinjalla. Kaiku väitti kyllä toisin... 20m, 18m, 15m, madaltuu nopeasti, 10m, 7m, 5m, 3metriä veneen alla vettä. Kaikki tänä muutamassa lyhyessä hetkessä veneen madellessa uisteluvauhtia. Jopas vavat taipuivat. Taidettiin löytää isoja kaloja. Menetimme pohjaan vain yhden uistimen, metreittäin siimaa ja paljon hyvää uisteluaikaa. Kipparilla korvat punottivat, niskaa kuumotti ja ihmetys oli suuri kun kalakaveri totesi vain tyynesti että "näitä sattuu aina välillä". Siimasopan selvittyä kyselin syytä moiseen rauhallisuuteen. On kuulemma ollut usein opastamassa urpåja esimerkiksi tälläisiin hommiin. Kiitos vielä kerran ettet uittanut kölin ali (jos satut lukemaan tätä blogia).

 Jatkoimme uistelua seuraavana päivänä. Kiertelimme erilaisia mielenkiintoisia paikkoja ja vettäkin oli ihan riittävästi. Kalaakin näytti olevan mutta aika syvällä.

 Eipä ainakaan ole pohjatärpin vaaraa!








Kävimme laskemassa verkot ja toivoimme saavamme ruokakalat sieltä. Aamulla voi sitten tarkistaa tilanteen.





Aamulla ahventilanne näytti oikein hyvältä. Suurin raitapaita oli pikkasen vajaa 40 cm ja painoi 740 grammaa. Puolikiloisia oli muutama olipa verkkoon lahnakin eksynyt. Kahden verkkoyön ja uistelun kokonaissaalis oli 8,5 kg (paino putsattuja kaloja) ahvenia ja vajaa kilonen lahna.

 

Uistelua jatkettiin lauantaipäivä ja sunnuntai puolenpäivän yli. Lauantaina oli tuulimittarin mukaan 5m/s tuulta, aallot pieniä ja mukavia, pilvistä mutta sunnuntaina taivas repesi ja aurinko paistoi täydeltä terältä.

Kuvassa on kookkain ahven ja verkotettu lahna. Vaaka näyttää hieman todellista pienempää lukemaa, tietysti.
Aktiivinen kalastus jatkui innokkaana tuulesta, auringosta ja aaltoilusta huolimatta.

Uistelukilometrejä kertyi viikonloppuun ensikertalaisen
moottoriuistelijan mielestä ihan hyvä määrä 36 kilometriä. Eihän tuo ole varmaan luku eikä mikään lohenuistelijan metrimääriin verrattuna mutta tälläiselle matalikolle uistelijan, märkäkorvan mielestä ihan hyvä! Veneen kilometrejä niellessä tuli opiskeltua veneen tekniikkaa, takiloita ja kaikkea muuta mielekästä. Unohtaa ei tietenkään voi hyviä höpinöitä kalaseuran kanssa.

Jokohan tämä yrittäminen olisi tässä?

 

Pari suurinta ahventa ja Ah-tiainen (joku hömötiaisen sukulainen).

Saalis on hyvä perata, punnita ja tehdä ruuaksi.

Vene odottaa kamojen kyytiin kantamista ja traikulle ajoa.

 Tämä reissu oli ihan hyvä reissu, kaloja, hyvää seuraa ja kohtuullista keliä. Tänne tulee lahdettyä uudelleen joskus syksymmällä ja ehkä talvella pilkkireissulle, jos sattuu jäitä tulemaan talveksi.

 Seuraavaa kalareissua odotellessa!