Törö Vantaanjoesta, ai mitä sitten?

Hienoa, että aamulla ennen töihin menoa ehtii käydä tekemässä jotain oleellista. Voi siis käydä vaikka kalassa. Pitkään olin miettinyt ja pohtinut käydä kokeilemassa töröä. Näköhavaintoja nooista pikkuotuksista oli vaikka kuinka mutta aina se törö on vetänyt lyhyemmän korren. Niin veti nytkin kun tarttui tarjoamaani pikkukoukkuun ja sain elämänpisteen.

Tuossa kämmenelläni lepää kokonaista 8,1cm ahnasta töröpetoa. Kiivaasti ja ärhäkästi se ottaa tarjottuun syöttiin ja nykäisee tärppi-indikaattorin (kuulostaa hienolta kirjoittaa noin mutta tarkoitan kohoa) kohti Ahdin valtakuntaa. Noita töttörööitä pitää käydä kokeilemassa vielä uudelleen. Olen nähnyt isomuksiakin vilahtelemassa veden kätköissä ja puskien alla. Ai mistäkö noita saa? Ihan joka paikasta. Tarkempi ottipaikka oli tälläkertaa Vantaanjoen pisin haara. Tähän töröasiaan vielä palataan. Oli niin pahuksen hauskaa.

Ai niin olin ihan unohtaa yhden toisen aamukeikan parin viikon takaa. Nappasipa kirjolohi kiinni tarjottuun pyytöön. Tälläkertaa tarjous kalalle oli pieni meppsin lippa. Kirrellä oli kokonaista 42cm laitoksessa kasvatettua senttiä. Kauaa ei tuo ehtinyt Keravanjoessa uiskennella. Tuon aamureissun tarkoituksena oli kokeilla saisiko loppukesän istutusreissun maistiaiskalan savustuspönttöön. Tuo maistiaiskala on hyvä saada maisteltavaksi koska joskus jokeen on päässyt uiskentelemaan jostain savikulpasta hommattuja kaloja. Tälläkertaa makuvirheitä ei kalasta löytynyt. Eipä niitä tosin ole enää vuosiin ollut mutta asia on syytä varmistaa. Viimeisen istutuserän kalat olivat kaikki yllättävän ehjäeväsiä.

Ahventen ja opettelun kesä

Tuli heitettyä oikein namikeikka Vuohijärvelle Kymenlaaksoon. Otin veneen mukaan kun oli tarkoitus uistella oikein kunnolla hieman kaukaisemmilla alueilla. Hieman kaukaisempi tarkoittaa 20 kilometriä majapaikasta. Alunperin oli menomatkalla tarkoitus pysähtyä Teron (Azukalassa.blogspot) luona Miekankoskella, laskea vene vesille ja ihmetellä kalastusta. Aikataulut kuitenkin pettivät ja tuo houkutteleva Miekankoski jäi taas tulevaisuuteen.

Vene laskettiin pienen hiekkatien varrelta joidenkin paikallisten tekemästä luiskasta ja ajelin sieltä muutaman kilometrin mökkirantaan. Pikkasen jänskätti kun en aiemmin ollut rantautunut tuohon ihan riittävän kivikkoiseen rantaan. H-i-t-a-a-s-t-i ja varovasti homma onnistui. Kalaan mukaan suostunut Börje ajoi auton luiskalta mökin pihaan. Ihan samantien heivattiin kalakamat veneeseen ja kassit & nyssäkät mökkiin. Kalastus aloitettiin välittömästi, koska kello oli jo melko paljon. Verkot oli tarkoitus vielä laskea ja päästä ilman potkuririkkoa takaisin kotirantaan.

Alkoi uistelu hienosti. Ensimmäinen kala veneeseen oli mukavankokoinen ahven ja tärppi oli lähes heti kalastuksen aloittamisen jälkeen. Kalan sai kuvasta päätellen tuntemattomaksi jäänyt verkkoon naamioitunut kalastaja.

Uisteltiin muutamalla vavalla, oli kaksikin sivuplaaneria kummallakin veneen puolella ja tietysti muutama perävapa. Uisteltiin myös syvältä jostain +14metrin syvyydestä.







Kaikki näytti valoisalta ja homma toimi. Lisättiin muutama vapa. Odotettiin vavan taipumista ja hirmuista hässäkkää SEN SUUREN napatessa vieheen suuhunsa.

Taisipa olla kymmenkunta vapaa väpättämässä ja siimat iloisesti soiden ryhdyin kippariksi. Päästiin läheisen niemen kärkeen, jossa olen nähnyt uisteluveneitä pörräävän. Ajattelin ajaa sopivan syvyisessä vedessä ja seurailla syvyyskäyrää. Hyvin pikaisesti paljastuin märkäkorvaksi tässä lajissa. Kaiku näytti syvyydeksi 25metriä, kaikki hyvin. Kartan mukaan sama syvyys jatkuisi tällä ajolinjalla. Kaiku väitti kyllä toisin... 20m, 18m, 15m, madaltuu nopeasti, 10m, 7m, 5m, 3metriä veneen alla vettä. Kaikki tänä muutamassa lyhyessä hetkessä veneen madellessa uisteluvauhtia. Jopas vavat taipuivat. Taidettiin löytää isoja kaloja. Menetimme pohjaan vain yhden uistimen, metreittäin siimaa ja paljon hyvää uisteluaikaa. Kipparilla korvat punottivat, niskaa kuumotti ja ihmetys oli suuri kun kalakaveri totesi vain tyynesti että "näitä sattuu aina välillä". Siimasopan selvittyä kyselin syytä moiseen rauhallisuuteen. On kuulemma ollut usein opastamassa urpåja esimerkiksi tälläisiin hommiin. Kiitos vielä kerran ettet uittanut kölin ali (jos satut lukemaan tätä blogia).

 Jatkoimme uistelua seuraavana päivänä. Kiertelimme erilaisia mielenkiintoisia paikkoja ja vettäkin oli ihan riittävästi. Kalaakin näytti olevan mutta aika syvällä.

 Eipä ainakaan ole pohjatärpin vaaraa!








Kävimme laskemassa verkot ja toivoimme saavamme ruokakalat sieltä. Aamulla voi sitten tarkistaa tilanteen.





Aamulla ahventilanne näytti oikein hyvältä. Suurin raitapaita oli pikkasen vajaa 40 cm ja painoi 740 grammaa. Puolikiloisia oli muutama olipa verkkoon lahnakin eksynyt. Kahden verkkoyön ja uistelun kokonaissaalis oli 8,5 kg (paino putsattuja kaloja) ahvenia ja vajaa kilonen lahna.

 

Uistelua jatkettiin lauantaipäivä ja sunnuntai puolenpäivän yli. Lauantaina oli tuulimittarin mukaan 5m/s tuulta, aallot pieniä ja mukavia, pilvistä mutta sunnuntaina taivas repesi ja aurinko paistoi täydeltä terältä.

Kuvassa on kookkain ahven ja verkotettu lahna. Vaaka näyttää hieman todellista pienempää lukemaa, tietysti.
Aktiivinen kalastus jatkui innokkaana tuulesta, auringosta ja aaltoilusta huolimatta.

Uistelukilometrejä kertyi viikonloppuun ensikertalaisen
moottoriuistelijan mielestä ihan hyvä määrä 36 kilometriä. Eihän tuo ole varmaan luku eikä mikään lohenuistelijan metrimääriin verrattuna mutta tälläiselle matalikolle uistelijan, märkäkorvan mielestä ihan hyvä! Veneen kilometrejä niellessä tuli opiskeltua veneen tekniikkaa, takiloita ja kaikkea muuta mielekästä. Unohtaa ei tietenkään voi hyviä höpinöitä kalaseuran kanssa.

Jokohan tämä yrittäminen olisi tässä?

 

Pari suurinta ahventa ja Ah-tiainen (joku hömötiaisen sukulainen).

Saalis on hyvä perata, punnita ja tehdä ruuaksi.

Vene odottaa kamojen kyytiin kantamista ja traikulle ajoa.

 Tämä reissu oli ihan hyvä reissu, kaloja, hyvää seuraa ja kohtuullista keliä. Tänne tulee lahdettyä uudelleen joskus syksymmällä ja ehkä talvella pilkkireissulle, jos sattuu jäitä tulemaan talveksi.

 Seuraavaa kalareissua odotellessa!

Keravanjoen ravustusta, haukia ja kaatosadetta

Rapu rapurapurapurallaa! Taas on metsästetty saksiniekkoja, haukia kiusattu ja kastuttu kalareissussa oikein totaalisen täydellisesti. Aloitetaan vaikka kosteasta kalareissusta. Päätettiin Valtterin kanssa lähteä kokemaan rapumerrat ja samalla ongitaan syötit mertoihin ja veneen perässä voisi näillä soutumatkoilla hinata vaikka viehettä.

Potkaistiin vene vesille, päästiin parisataa metriä, parkkeerattiin vene kaislikon sisään. Tässäpä olisi hyvä paikka napata rapusyötit. Muuten ihan hyvä paikka mutta aika rapsakka sadekuuro pääsi yllättämään. Ei ehtinyt enää soutaa mihinkään kunnolliseen suojaan... sadetakki korville ja uutta matoa koukkuun :)

Sateen hieman tauottua eli noin puolentunnin kaatosateen jälkeen veneen pohjalla oli 20 cm vettä, toistakymmentä ahventa, kymmenkunta särkeä, parikymmentä sorvaa ja muutama salakka. Isi onki lisää kaloja ja Valtteri hihkui onnellisena "hei täähän on tosi hyvä akvaario!" Sateen muututtua vähemmän kaatosateeksi heitettiin vieheet veneen perään ja veneen kokka kohti rapumertoja. Saappaissa tuntui mukavan kostealta, takapuolen ja veneen tuhdon välissä litsahteli litimärät housut ja selkää pitkin valui vesi jostain sadetakin revenneestä saumasta. Valtterin mielestä oli aika kivaa, vaikka pikkasen välillä vilu hytisyttikin.

Kummasti tuli lämpimämpi olo kun ensimmäinen  verkkopuikkarin kokoinen limatorpedo löi hampaansa Valtterin uistimeen. Tuo maastopukuinen vedenelävä pääsi veneakvaarioomme. Enää ei kuulemma ollut hyvä laittaa sormia kalojen sekaan.

Alkoi ilmeisesti väsy ja vilu nousta saappaanvartta pitkin nuoren kalastajan mieleen. Yritin piristää kommentoimalla jotain kuvassakin näkyvästä sateenkaaresta ja sateen taukoamisesta. Taisinpa tokaista jotain, että on muuten hyvä kun koskaan ei tule kahta sadetta peräkkäin. Enemmän mielialaa kohotti kuitenkin kohta kuvanoton jälkeen kiinni napannut toinen kaislatorpedo, ensimmäistä mallikalaa kymmenisen senttiä pidempi mutta isompi kuitenkin. Kotona mentiin lämpimään suihkuun molemmat kalamiehet ja naureskeltiin mokomallekin sadekuurolle. Illalla sitten olikin taas hauki roikkumassa portaikossa...

Tälläkään sateisella reissulla ei jääty ilman rapuja. Nyt keittämistä odottaa parikymmentä saksiniekkaa, joista kaksi suurinta olivat 12cm ja 13,5cm. Saavat loikoilla saavissa sunnuntaihin ja haetaan vielä sunnuntaina aamulla lisää muutama kaveri. Roosan kanssa putsaillaan ja laitetaan tarjolle. Paahtoleipää, sitruunaa ja täplärapua NAM! Tulkaa nyt ihmiset ravustamaan tänne Keravanjoelle. Ravustaa voivat kaikki luvan hankkineet rapujenystävät.

Ahvenen kalastusta Vesijärvellä ja Kymenlaaksossa

Tämä kesä on ollut veneilyn opettelua ja siinä samalla siimojen liottamista erilaisissa vesissä. Ahven on eksynyt miellyttävästi parilla reissulla puremaan tarjottuja vieheitä ja sotkeutumaan verkkoihin. Yhdellä reissulla Lahden Vesijärvelle mukavankokoinen parvi komeita ahvenia oli rantautunut erään laiturin kupeeseen. Isän kanssa niitä napsittiin pari pois ennenkuin katosivat jonnekin. Toinen ahven oli varttikiloinen ja toinen pikkasen päälle.

Heinä- ja elokuun vaihteessa kävimme mökillä ja siellä lasten kanssa venepilkittiin, heiteltiin virveliä ja laskettiin verkkoja veteen. Ahvenet tuntuivat olevan erittäin kiinnostuneita veneestä tarjottuun pilkkiin ja pohjan yläpuolella pompoteltuihin jigeihin. Pientä tuntui olevan aktiivivälineiden saaliit. Ahvenet olivat sellaisia sormenmittaisia miljoonaveljiä. Valtteri erikoistui läheisen lahdelman pikkuhaukien kiusaamiseen. Taisipa käydä niin, että peräti neljä haukea kävi Valtteria moikkaamassa!

Roosan mielestä laiturin viereen tulevien ahventen jallittaminen oli kaikkein hauskinta. Mukavahan näyttäytyvää kalaa on katsella kirkkaahkossa vedessä ja yrittää saada sitä haksahtamaan kiinni vieheeseen. Taisipa muutama ahven erehtyäkin.

Sillointällöin tuli pieni tauko siimojen liottamiseen kun piti vaihtaa uusi houkutin siiman päähän. Valinnan vaikeus oli joka ikinen kerta edessä kalapakkia pengottaessa.

 

Onneksi aina löytyi se varma ottipeli, joka piti laittaa kiinni siimaan ja kokeilla oltaisko samaa mieltä kalojen kanssa.

Eräänä iltana päätettiin kuitenkin heittää verkot veteen. Muutama verkko leviteltiin neljän metrin syvyiseen veteen, erään karikon läheisyyteen ja jäätiin yöksi ja aamuksi jännäämään tulisiko saalista. Seuraavana aamuna oli tuuli yltynyt ja aallot olivat äityneiksi rantaan asti pyöriviksi vaahtopäiksi. Lähdinpä siis yksin ilman lapsia tai Päiviä nostamaan verkkoja. Jos vaikka sattuisi putoamaan järveen niin eipähän ainakaan olisi huolehdittavaa muuta kuin itsensä takaisin rantaan.

Verkoista löytyi vedeneläviä ihan kivasti. Kilon painava lahna, pari haukea lokeille ja kahdeksan ahventa. Ahventen paino oli 2,5 kg, suurin yksilö oli 470grammaa ja 35,5 cm, eli ihan mukavan kokoinen tuo parhaiten saalistanut ja syönyt yksilö oli.

Varjot alkavat kuitenkin pikkuhiljaa pidetä ja on aika tehdä saadusta saaliista ruokaa. Kalojen putsaamisen aikana lokkiradion kautta kiiri tieto helposta ateriasta kaikille paikkakunnan lokeille. Komeita otuksia noi lokitkin, vaikka lokkeja ovatkin.

Nämä söivät mahansa täyteen ja paskoivat kiitokseksi kalanperkauspaikkani eli erään laakean kiven pikkasen sivummalla laiturista. Kiitos oikein kovasti.

Jossain vaiheessa on aika lähteä takaisin kotiin, vaikka olisikin kiva kalastella vielä vähän pidempään ja käydä tutkimassa vielä yhden niemen takana näkyvä karikon kuve.

Juuri tuon kiven takaa voisi vielä kokeilla tai jos se vaikka lymyilee tuolla pikkasen kauempana.

Vaikkapa tuon saaren sivustalla karikon vieressä?

Saaren ja mantereen väli näyttää kokeilemisen arvoiselta... jospa vielä siellä kävisi kokeilemassa.
Yhden Suomen telkkarissa pyörineen kalastusohjelman loppukommentti meni jotenkin näin: And there is another river somewhere! Ainahan kalamiehen tekee mieli käydä vielä seuraavan joenmutkan takana kokeilemassa tai seuraavan saaren takana. Yhtään ei kuitenkaan tee mieli käydä kokeilemassa sitä viereistä järveä, jonka rannoille ei ole mökkejä ja eipä siellä koskaan kukaan kalastelekaan ;)

Varjot siis pitenivät ja oli aika startata Volle kotia kohti. Romppeet autoon ja perhe perään, VAMOS! Tässä vaiheessa on hyvä siteerata Eppuja: Maantiellä kuljen jossain, perseeni alla nuo, pollet bensaa juo!

Tähän herkkään kuvaan on hyvä päättää tämä kalareissu ja jäädä odottelemaan uutta vähintään yhtä antoisaa reissua.