Nyt se on virallista, Suomen ennätys!

Tämä on jatkoa alkukesän 2012 "Yllätyksellinen kalareissu" kirjoitukselle. Tuolloin olimme poikani Valtterin kanssa Keravanjoella lähes normireissulla. Normireissu muuttui ennätysreissuksi, kun Valtterin kanssa ihmettelimme jaloissa pyöriviä matoja.

Noiden "matojen" vuoksi Valtterilla ja minulla on nimissä uusi Suomen ennätys. Ennätys on huimat 11,9cm pikkunahkiaista. Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön netisivuilla on esitelty kaikkien muidenkin kalalajien Suomen ennätykset. Tuossa alla on ruutuklippi linkin sivustolla julkaistusta ennätyksestämme.

Vuohijärvelle isän ja Valtterin kanssa

Seuraava reissu suuntautui Vuohijärvelle ja mukaan lähtivät isäni  ja Valtteri. Lauantaina aamusella kohti Kymenlaaksoa ja Kouvolan kaupunkia. Vene laskettiin tutusta paikasta vesille ja vuoden tauon jälkeen taas oltiin Vuohella kalassa. Lauantain ohjelmaan kuului verkkojen lasku ja hieman veneilyä ja kalastusta. Lauantai oli kalaton mutta sunnuntaina aamulla oli verkoissa muutama muikku, 30cm siika, pieni made, pari miljoonaveljeä ja pieni kuore. Kiitoksia naapurin kokeneelle verkkomiehelle verkotuksesta. Vuohijärven muikut ovat järkyttävän suuria. Keskellä kuvaa loikoileva siika ei ole paljoa suurempi kuvan alareunan suuria muikkuja. Muikkuverkkoon oli eksynyt myös limamikko eli made.

Sunnuntaina Valtteri halusi lähteä kalaan ja kohdekalana oli tietysti hauki. Laitoimme Valtterille siimanpäähän legendaarisen maineen kalamiesten keskuudessa saaneen lusikkauistimen. Voit päätellä kuvista vieheen merkin, mallin ja värin. Läheiseltä kaislikolta Valtteri innostui napsimaan haukia sellaista tahtia etteivät muut oikein ehtineet itse kalastaakaan.

Valtterin omat kommentit tapahtuneesta.
No noi hauet tuli melkein peräkkäin. Hauki potki aika paljon..... Ikä 2+4+2=8 vuotta.

Ylösoton jälkeen kalat tietysti pääsivät uimaan takaisin järven aaltoihin. Valtteri kommentoi kalan päästettyään "ne sukeltaa ihan suoraan pohjaan" Haavimieskin sai välillä hengähtää.

Maanantaina aamulla oli taas verkkojen kokemisen aika. Laitettiin vähän suurisilmäisemmät verkot kuuden metrin veteen ja oltiin toiveikkaina siikojen kanssa. Siiat olivat fiksumpia tai sitten me laskettiin ne verkot kalojen pyrstöpuolelle. Verkoissa oli kolme puolenkilon särkeä.

Järven vesi oli 9,8 Lowrance astetta eli lämpimämpää kuin ilma. Yö oli ollut kylmä ja Celciukset olivat käyneet komeasti pakkasen puolella. Aamuaurinko vasta lämmitteli veneenkin tuulilasia sulaksi.

Pikkasen veneiltiin verkkojen ylösoton jälkeen ja käytiin kokeilemassa oliko hauet jo hereillä. Nukkuivat eivätkä olleet kiinnostuneita pyydöistämme. Ajoimme takaisin rantaan ja tutkimme rantaa, näkyisikö vaikkapa pieniä kaloja? Minneköhän mentäisi kalaan seuraavaksi? Olisikohan suuntana meri ja isot hauet?

Tuusulanjärven Urheilukalastajien syysretkellä Pernajassa.

Syksy tulla jolkottaa ja kalakelit paranevat viikko viikolta. Pääsimme osallistumaan Valtterin kanssa TJUK:n syysreissulle Solkullan leirikeskukseen. Solkullan leirikeskus sijaitsee Pernajassa, Sarvisalon eteläkärjessä aivan lähellä hyviä kalavesiä. Kovin pitkälle ei tarvitse ajaa veneellä päästäkseen pelipaikoille. Perjantaina starttasimme kohti leirikeskusta vene auton perässä pomppien. Olin jo etukäteen hieman tutkaillut alueen tyyppiä ja odotukset olivat korkealla. Perjantaina saimme veneen laskettua vesille mutta pimeä yllätti. Saimme kaikki yhdeksän venettä hädintuskin mahtumaan leirikeskuksen omaan rantaan.

Perjantaina pauhasi ihan näppärä syysmyrsky. Tuulta oli joidenkin tietojen mukaan puuskissa 17m/s ja yöksi oli odotettavissa sadetta, tuulta ja aaltoja. Veneet laitettiin yöksi vetämään henkeä lauantaita varten.

Lauantai valkeni kirkkaana ja mietotuulisena. Hieman oli kalakeli muuttunut retkikeliksi. Tuusulanjärven Urheilukalastajat olivat samassa paikassa vuotta aiemmin ja ihan samanlainen sää oli ollut tuolloinkin. Perjantaina tuulta ja myräkkää, lauantaina nätimpää keliä ja huonoa kalantuloa.

Lauantaina heräsimme kohtuulliseen aikaan ja valmiin aamupalapöydän jälkeen suuntasimme vesille. Herkullisen näköisiä kaislikoita, kivikoita, virtapaikkoja, kapeikoita, niemenkärkiä ja vaikka mitä koluttuamme aikamme oli saalispussi edelleen nollilla. Aikamme veneiltyämme ja erilaisia paikkoja tutkiskeltua havahduin kuin unesta. Tunnistin veneen keulan edessä olevan merialueen vaikka minun ei pitänyt tuntea koko aluetta. Löysimme itsemme Pellingin lossisalmesta! Päätimme pitää tauon ja syödä eväät. Venekuntamme nuorin alkoi osoittamaan hyytymisen merkkejä. Nälkä hiipii ja kalaa ei tule.

Evästauolla punottujen juonien ja taktiikkapalaverin jälkeen lähdimme toiveikkaampina takaisin vesille. Välillä pilkittiin veneestä, uisteltiin ja heitettiin viehettä eikä kalan kalaa tullut.  Paikanvaihto ja vieheen värin täysmuutos antoi vihdoin ensimmäisen kalan. Hauki veneessä! Kuvan horisonttikin kääntyi vinoon kiloisen kalan veneeseen noston yhteydessä.

Näitä pikkuhaukia nousikin veneeseen muutama mutta ne suurimmat jäivät pelkiksi veret seisauttaviksi tärpeiksi.

Lauantai kääntyi pikkuhiljaa illan puolelle ja haukia kävi veneessä kymmenkunta. Kuvauksen ja ihmettelyn jälkeen kaikki kalat saivat vapautensa takaisin ja lupasivat purra vieheitämme kun ovat yli kymmenkiloisia.

Sunnuntai valkeni lauantaitakin kirkkaampana ja odotukset saaliille olivat heikot. Lähdimme saamiemme vihjeiden perusteella kokeilemaan muutamaa "varmaa" paikkaa. Muutamalle venekunnalle oli Ahti suosiollinen ja kaloja olivat saaneet ihan mukavasti. Suurin saatu hauki painoi 5,5kg, ahven 760gr ja kuhalle saatiin noteeraus "reilu kilo". Yli neljän kilon haukia saatiin kuusi kappaletta.

Otetut hauet fileoitiin ja laitettiin pussiin. Kuka halusi haukea kuka ei. Sunnuntai oli siis kamojen kasauspäivä ja kotiinlähtö alkoi olla lähellä. Mukava reissu vaikka kalaa tulikin aika heikosti.

Kalastuspihtien testikäyttöä

Tarjoutuipa tilaisuus saada testikäyttöön koukunirroituspihdit aiemmin käyttämieni Fisherman merkkisten ja legendaarisen Leatherman Toolin rinnalle. Uudet pihdit ovat komeat ja kiiltävät. Väri on silmää miellyttävä ja kaikinpuolin ihan mukavantuntuinen laite. Rannelenkin lisäsin pihteihin koska hiukan epäilytti märkien käsien, kalanliman ja kuvioimattoman alumiinin yhdistäminen veneen laidan ulkopuolella.

Pihtejä käytin parilla kalareissulla, joilla molemmilla tavoitekalana oli kuha. Muutama sattumahauki kävi myös pihtejä ihmettelemässä. Ainakin kuhavieheiden kanssa pihdit tuntuivat numeroa liian suurilta. Kuvan kuhat ovat noin 45cm mallikaloja. Kuten kuvasta voi havaita ovat pihtien kärjet hieman suuret käytettyyn vieheeseen ja koukkukokoon verrattuna.

Kalastuskäytössä ja kaloja irroitettaessa rannelenkkiä ei tullut käytettyä joko siitä syystä, että kalat irroitettiin veneen laidan kuivemmalla puolella tai silkkaa laiskuutta. Oli miten oli eivät pihdit luiskahtaneet kadestä mutta hieman viileältä paljas metalli tuntui paljaaseen käteen. Pihtien valmistusmateriaali kahvojen osalta aina kärkiosaan asti on alumiinia. Pihtien leikkuuterä on todella terävä ja se leikkaa kuitusiiman poikki ainakin uutena.

Pihtien leikkuuterän etupuolella on uritettu alue, jonka tehtävänä on ilmeisesti parantaa otetta johonkin kiinnipidettävään kappaleeseen, esimerkiksi hauen suussa olevaan koukkuun. Kärkipalat on vaihdettavissa kuin myös leikkuterät. Varaosien hinnoista ei minulla ole minkäänlaista käsitystä.

Koukunirroituspihtien leikkaavat terät tuntuivat niin teräviltä ja tukevilta että ajattelin kokeilla niillä haukikaliberin koukunhaaran katkaisua. Suomalainen kalamieshän tunnetusti ottaa käyttöön vaikkapa koukunkatkaisussa sen lähinnä vapaata kättä olevan työkalun ja todennäköisesti se on juuri tuo koukunirroituspihti.

Pihdit katkaisivat koukun roiman rusahduksen säestämänä eikä toista koukkuhaaraa enää kannata kokeilla katkaista. Pihtien leikkuuterästä lohkesi komea pala irti. Kysyin pihtien maahantuojalta tästä asiasta ja hän mainitsi leikkuuterän olevan kovuudeltaan HRC70 mitä se nyt lienee tarkoitakaan. Jotenkin ymmärsin tuosta HRC70 kovuudesta ja saamistani pihtien käyttöön liittyvistä ohjeista sen, että se on pirun kovaa kamaa eikä kestä vaikkapa koukkujen katkaisua ja on tarkoitettu vain siiman tms. leikkaamiseen.

Pihtien kärjet tuntuivat hieman liian suurilta kuhahommiin. Voisinkin kuvitella niiden soveltuvan parhaiten vaikkapa haukijerkkien kaiveluun isompien haukien kidoista. Pihtien kapein kärki viereisen mukaan pihtien yläpinnasta on 3,5mm ja aukeamissuunnasta mitattuna 5,5mm. Pihtien kokonaispituus on 26cm ja vaihdettavien kärkipalojen pituus on 65mm.












Äärimmäisenä vasemmalla on käytössäni kauan olleet Leathermanin Tool-monitoimityökalun pihdit, keskimmäiset pitkäkärkiset pihdit ovat Fisherman-tuotemerkillä myytävät pihdit ja oikeassa laidassa nämä alumiiniset uudet pihdit. Kuvasta erottaa alumiinipihtien kärjen järeyden.

Seuraavaan taulukkoon olen koonnut mittaukset näistä kolmesta pihdistä. Pihtien mitat "leveys yläpuolelta" tarkoittaa viereisen kuvan suunnasta mitattua pihdin kärkiosan leveyttä ja sivusta otettu mitta pihtien kärjen sivun paksuutta niin, että pihdin kita on kiinni.

Yhteenvetona näistä pihdeistä voi sanoa, että jokaisella on hyvät ja huonot puolensa. Fishermanin halvoilla pihdeillä pärjää jos muistaa ettei niissä ole rannelenkkiä ja pihtien metalli on pehmeähköä. En niitä kyllä ole vielä saanut rikki mutta leuat ovat nyhjääntyneet. Leatherman Tool on näppärä monitoimityökalu moneen tarpeeseen vesillä ja kalassa mutta monitoimityökalu on aina kompromissi. Leatherman työkaluni leikkuuterä on vaurioitunut jossain koitoksessa vuosia sitten eli merkkituotekaan ei kestä ihan mitä vaan. Alumiinipihdit tuntuvat kohloilta käytössä vaikka mittausten perusteella ne eivät ole paljoa suuremmat kuin Fishermanit. Ehkä juuri tuo pihtien sivusta mitattu kärkiosan suurempi korkeus tekee niistä suuremman oloiset kuin ne ovatkaan. Tuotteiden hintoihin en ota kantaa, koska yksi näistä ei ole enää sellaisenaan myynnissä (Leatherman Tool) ja alumiinipihtien hinnasta ei ole tietoa. Pihtejä tuo maahan Eräpojat niminen liike www.erapojat.fi . Kannatta tiedustella lisää suoraan maahantuojalta.

Näihin erilaisiin kalastkseen liittyviin tuotetestauksiin vielä palataan. Nyt testattavana on lisää pihtejä, leukapihtejä hauelle ja nostokoukku. Kirjoitelkaa kommentteja ja seurailkaa sivustoa. Kuvissa tyytyväisiä tuotetestaajia :)

Yllätyksellinen kalareissu

Juteltiin poikani Valtterin kanssa, että lähdetän pikaiselle pistolle tuohon "kotivedellemme" Keravanjoelle. Heitettiin virvelit autoon, kamera kaulaan, kalastusliivit päälle ja kammettiin itsemme autoon. Ensin kävimme pällistelemässä kameran kanssa Kaukasten patoaltaalla padonalusta. Kalastushan tuossa padonalusessa on kielletty mutta nyt siitä pelasteltiin taimenia ja kirjoja padon yläpuolelle.

Normaalitilanteessa vasemmanpuoleinen kalatie kuohuu koskena ja kuvan kiviä ei ole näkyvillä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät kivet ovat myös normaalitilanteessa veden alla. Noista kivien koloista sain pyydettyä käsin jenkkikirren. Normaalisti niin eloisa ja tappelunhaluinen kaveri jäi käsiini kolmannella yrittämällä. Kala sai vapautensa takaisin padon parempivetisellä osalla. Näillä paikoillahan on kalastuskielto mutta olimme siirtämässä kaloja osakaskunnan kanssa parempaan paikkaan.

Hiekkatien alittava kalojen kalatiehen liittyvä putkikin oli aika kuiva. Kahlasin putken läpi ja noin 30 sentin taimen otti komean pakoloikan jonnekin kivenkoloon. Putken koko pohja on mukavaa kivikkoa, jossa on kaloille jonkinlaisia lepopaikkoja.

Kuvassa kalatien alapuolista koskea lähes kuivana. Vasemmassa reunassa näkyy vanhan tehtaan betonimuuria ja aitaa. Koko tämä koskiosuus on kalastuskiellossa ja luvallinen kalastusalue alkaa kosken alapuolisen suvannon jälkeen. Kovasti on kiveä koskessa. Juteltiin enemmän kaloja padon päälle nostaneiden kanssa ja kertoivat, että suurin taimen oli noin 35 senttinen ja pienempiä oli muutama kymmenen. Lisäksi koskessa oli mukavasti kosken alle kipattua jenkkikirreä.

Kuvassa on vedenpinta alkanut jo nousta. Pikkuhiljaa koskikin pääsee normaalitilaansa ja kalat saavat taas olla rauhassa. Toivottavasti jokeen kotiutuneet taimenet lisääntyvät ja täyttävät joen. Odottelen toiveikkaana Kellokosken pohjapadon ja kalatien rakennustöiden alkua ja Haarajoen padon poistumista historiaan. Haarajoen osalta riittäisi toimiva kalatiekin.

Poistuimme Valtterin kanssa koskelta ja suuntasimme muualle saman joen varteen. Valtteri nappasi hauen ja havaitsimme kymmenittäin taimenia ja kirjolohia mutta rasvaevälliset eivät olleet halukkaita yhteistyöhön. Aina ei voi voittaa mutta olihan niitä joessa kirmaavia kaloja mukava katsella. Harmi, että kuvien ottaminen tilanteesta ja tunnelmasta on aika hankalaa.

Paikanvaihdon jälkeen huomasimme lukuisia luikeroita rantapenkassa ja matalassa vedessä. Valtteri aloitti luikeroiden keräämisen kouraansa ja itsekin pari poimin vedestä kouraani. Ihmetykseni oli kohtuullinen kun huomasin otuksella ympyräsuun ja reikiä molemmilla puolilla päätä. Luikerolle löytyi muistin syövereistä nimi pikkunahkiainen.

Nahkiainenhan se ei oikein voi olla, kun on se Kellokosken patokin ja kolme metriä pystysuoraa betonia. Vaeltava nahkiainen on siis poissuljettu. Laitoin kuvan naamakirjaan ja kyselin varmistuksia sieltä ja kas! Markku Myllylä totesi otuksen olevan mahdollisesti juuri tuo epäilty. Kotona tutkimme otusta lisää ja aika lierolta se kyllä vaikutti. Lierommalta kuin pyytäjänsä (molemmat pyytäjät).

Kuvassa näkyy ympyräsuu jotenkin ja pään sivun seitsemän reikää. Noita saisi olla aika paljon jos olisi tarkoitus vaikka voissa paistaa tai savustaa. Muut pikkunahkiaiset jätettiin jokeen kasvamaan ja tämä 11,9 sentin yksilö otettiin mukaan. Saimme lieroista tarpeeksemme ja siirryimme autolla seuraavaan paikkaan.

Ihmettelimme jonkun melko suuren uiskentelua tuossa kuvan keskellä näkyvällä matalikolla. Hiippailimme lähemmäs ja hirvittävä haukihan se. Selkä puoliksi pinnalla se loiskutteli vettä mennessään. Valtteri olisi halunnut heittää uistimen sen nenän eteen mutta kielsin. Ilman peruketta vieheen menettäminen olisi enemmän kuin varmaa. Tyydyimme katselemaan ja manaamaan ettei mukana ollut perukkeita. Tunti hurahti ja lyhyeksi kaavailtu reissu venyi useamman tunnin mittaiseksi. Nyt oli pakko lähteä takaisin. Tännehän pääsee aina uudestaan :)

Kalamaraton 2012

Nyt pitäisi löytyä kun oikein kahdella navilla mennään! Todellinen syy kahteen naviin oli minun laitteen yllätyksellinen jumittuminen juuri maratonin alla. Peltuhumma laukkasi hyvissä ajoin kohti paria treenipaikkaa ja vielä toimi molemmat laitteet.

Kalamaraton 2012 oli meidän mielestä pieni askel eteenpäin lajimäärässä mutta tekniikassa kehityimme ison harppauksen. Enää emme kirmanneet nuorten karitsojen lailla maratoonereiden etujoukoissa, vaan siirryimme ihallitus rauhallisesta alkulaukauksen jälkeen kohti ensimmäistä kalapaikkaa. Joku kilpakumppani taisi soitellakin siinä alkuryntäyksessä ja kysellä kuulumisia.

Kalamaratonjoukkueemme oli Paavo ja minä. Aloittelimme Vanhikselta niin kuin moni muukin joukkue. Saimme ihan mukavasti peruslajeja ja vimman kanssa tuskailimme tosissamme.

Sieltä täältä nyittiin kohdekalaa ylös mutta, meillä vimmat olivat oikeita vimpuloita ja läiskähtelivät takaisin veteen eivätkä pysyneet koukussa kiinni. Päätimme jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen ja kelata onget sisään. Kommentoin kuitenkin rehvakkaasti Paavolle että katsos, kun vielä kerran annan kohon liukua tuossa muutaman metrin niin otan sen vimman. Ja kas, vimpa läiskähti Pornaistenlaiturin nurmikolle. Joskus käy näinkin.

Nyt nostimme onget ja jatkoimme seuraavaan paikkaan hauen ja sorvan perässä. Hieman näyttivät tutut paikat muuttuneilta kun rakennustyöt olivat saneet tiejärjestelyt sekaisin. Molemmat lajit tulivat kuitenkin melko mukavasti ylös. Tässä vaiheessa lajeja oli 10. Matka jatkui kohti Honkaluotoa kuittaamaan kellonaika kymmenen lajin osalta.

Seuraava kohdekala oli mustatäplätokko ja mustatokko. Täpläotus oli helpohko mutta yllättävä. Tulokaslaji on näemmä menestynyt hyvin vesissämme koska niiden koko ja yksilömäärä on kasvanut silminnähden. Mustatokko ei napannut tutulta paikalta ja siitä tuli ensimmäinen pummi. Ei saatu muiltakaan tutuilta paikoilta, pahus.

Allikkosalakka saatiin kaikille tutuilta Viikin lammilta. Seuraavaksi hoidimme pistepussiimme ruutanan ja sen kaverin hopearuutanan. Nämä olivat helppoja lajeja. Noo, mitä nyt hopearuutana jäi saamatta 2010. Vuoden 2011 maratoniin emme osallistuneet. 

Seuraavana kolmipiikki ja kymmenpiikki. Piikkikaloja vilisti jaloissamme ja vähäpiikkiset tulivat ylös mutta kymppipiikit väistelivät hienosti. Ei tuolta paikalta tullut oikeastaan mitään uutta vaikka realistiset mahdollisuudet olisi ollut pariin peruslajiin. 

Siirtyminen seuraavaan paikkaan oli edessä. Ilta alkoi hämärtyä eli kohteena oli kuha. Kuha tuli mutta liian pieni. Olisi saanut kuhilus kasvaa pari senttiä. 

Paavo nappasi kuitenkin kivan hauen.. tai tarkoitus oli kirjoittaa Paavolla oli kiva väsyttely hauen kanssa. Kokeilimme muitakin paikkoja kuhalle mutta huonolla menestyksellä.

 

Yökalastus ja se kuuluisa lirkkiminen oli edessä. Siirryimme erääseen paikkaan ja naps, naps, naps, naps pieniä lirkkikohteita nassahteli koon 30 koukkuihin. Laskeskelimme, että meillä olisi realistiset mahdollisuudet pariinkymmeneen lajiin. Tuomaristo oli kuitenkin jyrkkänä ja tunnistamani täplätön pikkukala oli kolmen muun samanlaisen otuksen kanssa mustatäplätokon poikasia eikä mustatokkoja. Täysin turha kohde tuo ei ollut koska kivisimppu nosti pistetiliä. Kuvittelimme kalapussissamme olevan myös hietatokon, ei vaan ollut. Protesti, joku mustatäplätokko oli syönyt sen saalispussissamme! Huutava vääryys!

Viritimme kertakäyttögrillin. Paavo tarjosi makkarat ja täytetyt patongit. Kylläpä maistui namille. Hieman jänskätti grillin sytytyksen jälkeen kun virkavalta ajeli sapelitaksilla taukopaikkamme läheltä. Olisivat voineet puuttua leirimme touhuihin.

Tovin torkuttuamme autossa päätimme kirmata innokkaasti törön ja turvan perään.. Kaarsimme kärryllämme sopivalle parkkikselle, nappasimme aamiaista tms. tai no, jotain ruoan tapaista nassuun. Olo oli aika ryde mutta ei auta. 

 

Kisa on kesken. Marssi alas rantaan ja matoa koukkuun. Pummi. Vesi oli korkealla ja korkeanveden törötekniikka ei ollut hallussa. Pitää siis harjoitella. Tästä suuntasimme vielä Vanhikselle paria lajia tavoittelemaan. 

 

Ai että lämpimästi paistava aurinko tekee kumman raukean olon nukkumattoman yön jälkeen. Suvannolla oli muitakin kalastelijoita ja kalastelijoiden ihmettelijöitä.

 

Vielä viimeiset rypistykset ja Honkanummen miellyttävä kirrekohellus oli edessä. Järkyttävää seurata kuinka proteiininkiiltoiset silmät leiskuen pälyillään naapurikalastajaa ja tärisevät kädet asettelevat syöttejä koukkuun. Kävi mielessä Stadiongen idea ja merkitys. Jos voittaja nykii vaikka 30 kiloa kirreä kylmälaukkuunsa ja pakastaa ne. Jessus kun on varmaan herkullista kun on neljättä viikkoa massutettu kirreä paistettuna, keitettynä, savustettuna, friteerattuna, halstrattuna, loimutettuna, uunikalana, kylmäsavustettuna, suolattuna, tönkkösuolattuna ja lopun heitetään härskiintyneenä roskikseen. No eipäs olla liian kriittisiä. Tuohan on jokamiehen onkitapahtuma, jonka tarkoitus on avata kaikkien ei-niin-tosissaan-lajikalastavan kausi. Kuka muuten ihan tosissaan kalastaa tai lajifongailee? Jos liian tosissaan suhtautuu katoaa kaikki hupi. Vakavissaan voi toki kalastella ja hoitaa välineet hienoon kuntoon.

 

Eihän se kokkikaan halua huonoilla välineillä tehdä ruokaa tai elektroniikka-asentaja huonolla ruuvimeisselillä availla laitteiden koteloita. Yritän sanoa, että vakavissaan harrastava panostanee välineidensä laatuun, tarkoituksenmukaisuuteen ja tavoitelaji(e)n hyvään tai perinpohjaiseen tuntemiseen. Tosissaan kalastaa mielestäni ammattikalastaja. Parempi että kalastaa tosissaan, koska siitähän hänen pitäisi saada elanto. 

Kuvassa eri joukkueiden Kalamaratonissa saatuja kaloja. Kuinka monta tunnistat? Todennäköisesti joku meni minullakin hutiin tuosta "tunnistuslistasta".

 

1. kivinilkka

2.kivisimppu

3.toutain

4. pasuri

5. sorva

6. hopearuutanan

7. ruutana

8. kuha

9. toutain

10. salakka

11. siika

12. suutari