torstai 25. lokakuuta 2012

Vuohijärvelle isän ja Valtterin kanssa






Seuraava reissu suuntautui Vuohijärvelle ja mukaan lähtivät isäni  ja Valtteri. Lauantaina aamusella kohti Kymenlaaksoa ja Kouvolan kaupunkia. Vene laskettiin tutusta paikasta vesille ja vuoden tauon jälkeen taas oltiin Vuohella kalassa. Lauantain ohjelmaan kuului verkkojen lasku ja hieman veneilyä ja kalastusta. Lauantai oli kalaton mutta sunnuntaina aamulla oli verkoissa muutama muikku, 30cm siika, pieni made, pari miljoonaveljeä ja pieni kuore. Kiitoksia naapurin kokeneelle verkkomiehelle verkotuksesta. Vuohijärven muikut ovat järkyttävän suuria. Keskellä kuvaa loikoileva siika ei ole paljoa suurempi kuvan alareunan suuria muikkuja. Muikkuverkkoon oli eksynyt myös limamikko eli made.

Sunnuntaina Valtteri halusi lähteä kalaan ja kohdekalana oli tietysti hauki. Laitoimme Valtterille siimanpäähän legendaarisen maineen kalamiesten keskuudessa saaneen lusikkauistimen. Voit päätellä kuvista vieheen merkin, mallin ja värin. Läheiseltä kaislikolta Valtteri innostui napsimaan haukia sellaista tahtia etteivät muut oikein ehtineet itse kalastaakaan.

Valtterin omat kommentit tapahtuneesta.
No noi hauet tuli melkein peräkkäin. Hauki potki aika paljon..... Ikä 2+4+2=8 vuotta.


























Ylösoton jälkeen kalat tietysti pääsivät uimaan takaisin järven aaltoihin. Valtteri kommentoi kalan päästettyään "ne sukeltaa ihan suoraan pohjaan" Haavimieskin sai välillä hengähtää.



















Maanantaina aamulla oli taas verkkojen kokemisen aika. Laitettiin vähän suurisilmäisemmät verkot kuuden metrin veteen ja oltiin toiveikkaina siikojen kanssa. Siiat olivat fiksumpia tai sitten me laskettiin ne verkot kalojen pyrstöpuolelle. Verkoissa oli kolme puolenkilon särkeä.


Järven vesi oli 9,8 Lowrance astetta eli lämpimämpää kuin ilma. Yö oli ollut kylmä ja Celciukset olivat käyneet komeasti pakkasen puolella. Aamuaurinko vasta lämmitteli veneenkin tuulilasia sulaksi.


Pikkasen veneiltiin verkkojen ylösoton jälkeen ja käytiin kokeilemassa oliko hauet jo hereillä. Nukkuivat eivätkä olleet kiinnostuneita pyydöistämme. Ajoimme takaisin rantaan ja tutkimme rantaa, näkyisikö vaikkapa pieniä kaloja? Minneköhän mentäisi kalaan seuraavaksi? Olisikohan suuntana meri ja isot hauet?



1 kommentti: