Tornionjoella lohen perässä kesällä 2016

Vielä tästä muutaman tovin ajelee kahvin ja munkin voimalla!

Kesän 2016 ehkä odotetuin kalareissu oli Tornionjoen reissu Lempeän suvannon  kalapaikalle. Saavuttuamme majoituspaikan pihaan meitä oli vastassa Lempeän suvannon paikkaa pitävät Mervi Rastas ja Tarmo Koivumaa. Alkujutustelujen jälkeen meidät ohjattiin oikein viihtyisiin majoitustiloihin. Saimme nukkumapaikaksemme koulun entisen opettajan opettaja-asunnon, joka oli joku aika sitten remontoitu ja täytti majoituspaikkatoiveemme erinomaisesti.

Tavarat pikaisesti kämppään ja kalastuslupia ostamaan vaikka kello olikin jo melko paljon. Luvanmyyntipiste oli tuolloin ihan siinä naapurissa ja jos valop paloivat ikkunassa voi niitä lupia mennä kyselemään..näin sanottiin ja näin asiat hoituivat. Luvat taskussa takaisin majapaikalle ja heti kokeilemaan siihen rantaan. Lempeän suvannon kaikki rakennukset ovat joen töyrään päällä eli illalla tulistellessa oli kiva seurailla joen tapahtumia ja lohien hyppyjä.

Tikkuahvenia hyvässä seurassa

Isä ja Valtteri paistelivat omasta rannasta saatuja tikkuahvenia. Hitaasti kypsyneet grillatut ahvenet maistuivat vaikka lohen perässä oltiinkin.

Seuraavan aamun valjettua saimme ohjeita soutuun ja koneella ylävirtaan ajoon.

Tuntui hieman oudolta ajaa myllertävässä koskessa ja nähdä kivien vilahtelevan veneen ohi... hieman erilainen fiilis. Oli siis perusteltua pitää kelluntaliivit päällä. Väylän virtaus ei näytä kuvissa kovin vuolaalta mutta kyllä se aika reippaasti virtasi, ei millään olisi huvittänut joutua pois veneestä ja virranviemäksi.

Näkymä omasta rannasta ylävirran suuntaan.

Näkymä alavirtaan.

 Kelluntaliivit päälle ja vavat & vieheet veneeseen ja pyytämään. Ei sitä pyytämättä saa. Koneella ylävirtaan kilometri tai kaksi ja soutaen jarrutellen takaisin alas. Välillä veneen vieressä kuohahti koski niin että oikein pelästyi kun ei tuollaiseen ollut oikein tottunut. 

Ensimmäinen lasku ei tuottanut tulosta mutta käsivarsissa huomasi soutaneensa. Ylöspäin oli paljon kevyempää kulkea konevoimalla.

Ruotsin rantaa kuulemma kannatti soutaa ja mehän soudettiin. Aamulla oli pakko laittaa vähän enemmän päälle mutta parin laskun jälkeen jo tarkeni paitahihasillaan. 

Aivan Ruotsin rannan tuntumassa oli herkullisen näköisiä kiven takusia ja peileja. Välillä yritettiin keskeltä jokea ja taas Ruotsin rannan kiven takaisia pyörteitä. Välillä jopa saatiin ruotsalaista heinää vieheisiin! Samanlaista oli kun Suomessakin.

Jatkuvasti odotettiin rullan pärähdystä. Keloina meillä oli vanhat PENN 320GT2 vetokelat ja niissä yhtä vanhat Shakespearen UglyStick GoldTigerit. Varmasti riittävän järeät ja ehkä liiankin. 

Muutaman nousun ja laskun jälkeen oli pakko pitää tauko. Kalasteltiin siis rannalta :)

Saaliksi saimme ahvenia ja harjuksia. Molemmat kalalajit tykästyivät pienenpieniin lippoihin ja leecheihin virvelillä heiteltynä. Lohet jatkoivat hyppimistä joella.

Kala saa vapautensa

 Toisen päivän iltana Ruotsin puolen rannalla joki hieman levenee ja virtaus tasoittuu. Annamme veneen lipua virran ja suvantoalueen reunaa hetken aikaa.  KALA KIINNI! Vapa taipuu ja veneessä on toimintaa ensimmäisen kerran.

Auttaisiko venekuskin vaihto?

Muutaman potkun jälkeen kala antautuu veneen vierelle ja saa vapautensa. Emmehän me nyt jokea tyhjäksi halua kalastaa. Hieman reilu kilon hauki jatkaa elämäänsä joessa. Muutama merkitsevä katse veneessä ja vaihdamme veneen kuljettajaa. Valtteri hyppää veneen puikkoihin ja kaasuttaa ylös jokea.

 Seuraavana päivänä Valtteri halusi näyttää miten lohestetaan ja hyvinhäs se onnistui. Herra souti kädet rakoille mutta kaloja ei kuulunut. Kertoi virrassa soutamisen olevan aika raskasta hommaa.

Pakko nostaa hattua Valterille suorituksesta. Ei soutanut vain yhtä kertaa, vaan monta kertaa ja monena päivänä.
Onhan se kokemuksenakin aika metkaa soutaa kosken kuohuissa vaikka aika korkealla vesi olikin koko viikkomme aikana. Toisaalta varmaan hyvä, että ensimmäinen lohestuskerta oli soutuolosuhteiltaan helpohko ettei tarvinnut varoa niin kovin paljoa kiviä.




















Viikon puolivälissä lähdimme ajelemaan autolla joen vartta ylöspäin ja kävimme seuraavassa suvannossa. Paikka löytyi helposti ja joenrantaan johti hyvät rappuset. Joku oli rantauttanut ison lohen ja jättänyt sen pään joen rantapuskaan kepin nokkaan. Kyseessä oli reipas kympin lohi. Aika tolloa perata kala siihen rantaan ja jättää kalan pää haisemaan siihen pusikkoon. Rappusten yläpäässä olisi ollut roskis.

Ylemmältä suvannolta saimme molemmat elämämme ensimmäiset perhoharjukset. Samalla ne olivat ensimmäiset jalokalat perholla.

No, me saimme taas harjuksia tuoltakin paikalta. Illan viilentyessä ja hämärtyessä emme enää lähteneet väylälle. Päätimme kokeilla onneamme rannalta. Ahvenet ja harjukset pitivät mielenkiintoamme yllä.

Samalla saimme molemmat hyvää perhotreeniä. Ainakin minulla perhonheitto on vielä tosi kankeaa.

Illat tuolla olivat uskomattoman miellyttäviä. Ei mäkäräisiä, lämmin leppeä ilmavirtaus piti t-paitakelin aina auringonlaskuun asti.

Seuraavalle päivälle piti keksiä jotain uutta ja mielenkintoista. Lempeän suvannolta ylävirtaan väylään laskee joki. Kartasta katselimme sopivia paikkoja kalastella tuota jokea. Paikalliset sanoivat siellä olevan vain harjuksia ja joitain taimenia. Meille kyllä mittaharjus kelpaisi.














Ajoimme joitain kilometrejä, ehkä kymmenen - kaksikymmentä kilometriä. Iso osa matkasta oli heikohkoa metsätietä. Pari kertaa pysähdyimme ja kalastimme tien alittavan puron mutta pieniä harjuksia oli purot pullollaan, ei isompia kaloja.

Harjus, mutta liian pieni.

Kuvan etualalta ja sillan kohdalta saatiin myös harjuksia.

Jatkoimme matkaa ylemmäs jokivartta. Porot pitivät meille seuraa. Ne eivät olleet niin säikkyjä kuin ne tienvarsien porot.

Olimme toiveikkaita kalantulon suhteen koska tapasimme myös valkoisen poron. Halusimme uskoa, että se muuttaisi kalastuksemme saamapuolelle.

 Tovin kuljettuamme helppokulkuisessa metsässä ja rämmityämme rantapusikoissa löysimme tavoittelemamme kosken ja suvannon. Kaloja kävi pintomassa ja odotukset olivat korkealla.

Heittelimme Valtterin kanssa aluksi pieniä lippoja ja vaappuja. Joitain hentoja ja varovaisia tärppejä oli. Vaihdoin perholitkaan ja pieneen lusikkauistimeen. Pari heittoa kosken loppuliukuun ja iso harjus pamauttaa puskien alta kiinni perhoihin. Tietysti myöhästyn vastaiskussa ja kala häviää kunnon roiskaisun saattelemana joen syövereihin. Muita tapahtumia ei suvannolla olekaan.

Syömme eväät, juomme juomat ja lähdemme tassuttelemaan takaisin autolle. Mäkäräiset ovat löytäneet meidät.

Muita kalastajia ei näy mutta heidän jälkeensä jättämiään roskia löytyy kyllä. Harmi, ettei täälläkään jakseta viedä roskia pois vaikka ne kannetaan metsään. Kevyempihän ne pois on kantaa kun autolta nuotiopaikalle!

Tuon kosken reunalta, tuolla kivellä kalastellen sain reissun parhaan tärpin. Jäi kaivelemaan. Tännekin pitää päästä uudelleen.

Kun ei kerran kala purrut viehettä ajattelimme lähteä kokeilemaan jos vaikka hilloja löytäisimme. No löytyihän niitä Ruotsin soilta.

Joku elukka oli päättänyt päivänsäkin sinne suolle. Luita oli hujanhajan. Onneksi näytti siltä, että surmatyön tekijä oli poistunut paikalta jo aikoja sitten.  Saisimme poimia hilloja ilman niskaan huohottavaa otusta.

Nam, herkkukultaa

Vielä viimeisen kokonaisen päivän aamuna lähdimme kokeilemaan josko se kala purisi oikein aikaisin. Melko viileää oli mutta kalaa ei meille aamulla suotu.

Päivällä taas ilma lämpeni ja kevensimme varustusta. Sisukkaasti yritimme, viehettä vaihdoimme ja kokeilimme eri soutulinjoja. Vaihdoimme koskia, vaihdoimme soutajaa, teimme taikoja, heitimme volttia, soitimme tällä väylällä kunnostautuneelle lohimiehelle Esa Harjunpäälle kysyäksemme neuvoa. Saimme neuvoja oikein paljon, kiitos Esa. Nyt oli miehistä kiinni kalantulo.
Auringonlaskuun asti (ei se kyllä oikein laskenut) soudimme ja tahkosimme kuin länkkäri spagettiwesternin loppukohtauksessa. Ei vaan tärpännyt, jäi kaivelemaan.

Tähän kuvaan on hyvä lopettaa. Tulee hyvälle mielelle, kun katselee kuvaa ja muistelee veden liplatusta veneen reunalautoja vasteen. Muistelee airojen narahduksia ja vapojen kärkien värinää ja niiauksia kun vaaput uivat kovempaan virtaan. 

Kyllä kalassa on mukavaa. Viikko kului liian nopeasti. Tuota Lempeän suvannon, Onnen koulun majoitusta voin suositella varauksetta ihan kaikille. Paikan omistajat ovat mukavia ja opastavat turistia tarvittaessa kalastuksessa, kalapaikoissa ja vaikka missä. 

Kotimatka alkakoon ja samoin kalastuksen uudet haasteet.