Ahvenen kalastusta Vesijärvellä ja Kymenlaaksossa

Tämä kesä on ollut veneilyn opettelua ja siinä samalla siimojen liottamista erilaisissa vesissä. Ahven on eksynyt miellyttävästi parilla reissulla puremaan tarjottuja vieheitä ja sotkeutumaan verkkoihin. Yhdellä reissulla Lahden Vesijärvelle mukavankokoinen parvi komeita ahvenia oli rantautunut erään laiturin kupeeseen. Isän kanssa niitä napsittiin pari pois ennenkuin katosivat jonnekin. Toinen ahven oli varttikiloinen ja toinen pikkasen päälle.

Heinä- ja elokuun vaihteessa kävimme mökillä ja siellä lasten kanssa venepilkittiin, heiteltiin virveliä ja laskettiin verkkoja veteen. Ahvenet tuntuivat olevan erittäin kiinnostuneita veneestä tarjottuun pilkkiin ja pohjan yläpuolella pompoteltuihin jigeihin. Pientä tuntui olevan aktiivivälineiden saaliit. Ahvenet olivat sellaisia sormenmittaisia miljoonaveljiä. Valtteri erikoistui läheisen lahdelman pikkuhaukien kiusaamiseen. Taisipa käydä niin, että peräti neljä haukea kävi Valtteria moikkaamassa!

Roosan mielestä laiturin viereen tulevien ahventen jallittaminen oli kaikkein hauskinta. Mukavahan näyttäytyvää kalaa on katsella kirkkaahkossa vedessä ja yrittää saada sitä haksahtamaan kiinni vieheeseen. Taisipa muutama ahven erehtyäkin.

Sillointällöin tuli pieni tauko siimojen liottamiseen kun piti vaihtaa uusi houkutin siiman päähän. Valinnan vaikeus oli joka ikinen kerta edessä kalapakkia pengottaessa.

 

Onneksi aina löytyi se varma ottipeli, joka piti laittaa kiinni siimaan ja kokeilla oltaisko samaa mieltä kalojen kanssa.

Eräänä iltana päätettiin kuitenkin heittää verkot veteen. Muutama verkko leviteltiin neljän metrin syvyiseen veteen, erään karikon läheisyyteen ja jäätiin yöksi ja aamuksi jännäämään tulisiko saalista. Seuraavana aamuna oli tuuli yltynyt ja aallot olivat äityneiksi rantaan asti pyöriviksi vaahtopäiksi. Lähdinpä siis yksin ilman lapsia tai Päiviä nostamaan verkkoja. Jos vaikka sattuisi putoamaan järveen niin eipähän ainakaan olisi huolehdittavaa muuta kuin itsensä takaisin rantaan.

Verkoista löytyi vedeneläviä ihan kivasti. Kilon painava lahna, pari haukea lokeille ja kahdeksan ahventa. Ahventen paino oli 2,5 kg, suurin yksilö oli 470grammaa ja 35,5 cm, eli ihan mukavan kokoinen tuo parhaiten saalistanut ja syönyt yksilö oli.

Varjot alkavat kuitenkin pikkuhiljaa pidetä ja on aika tehdä saadusta saaliista ruokaa. Kalojen putsaamisen aikana lokkiradion kautta kiiri tieto helposta ateriasta kaikille paikkakunnan lokeille. Komeita otuksia noi lokitkin, vaikka lokkeja ovatkin.

Nämä söivät mahansa täyteen ja paskoivat kiitokseksi kalanperkauspaikkani eli erään laakean kiven pikkasen sivummalla laiturista. Kiitos oikein kovasti.

Jossain vaiheessa on aika lähteä takaisin kotiin, vaikka olisikin kiva kalastella vielä vähän pidempään ja käydä tutkimassa vielä yhden niemen takana näkyvä karikon kuve.

Juuri tuon kiven takaa voisi vielä kokeilla tai jos se vaikka lymyilee tuolla pikkasen kauempana.

Vaikkapa tuon saaren sivustalla karikon vieressä?

Saaren ja mantereen väli näyttää kokeilemisen arvoiselta... jospa vielä siellä kävisi kokeilemassa.
Yhden Suomen telkkarissa pyörineen kalastusohjelman loppukommentti meni jotenkin näin: And there is another river somewhere! Ainahan kalamiehen tekee mieli käydä vielä seuraavan joenmutkan takana kokeilemassa tai seuraavan saaren takana. Yhtään ei kuitenkaan tee mieli käydä kokeilemassa sitä viereistä järveä, jonka rannoille ei ole mökkejä ja eipä siellä koskaan kukaan kalastelekaan ;)

Varjot siis pitenivät ja oli aika startata Volle kotia kohti. Romppeet autoon ja perhe perään, VAMOS! Tässä vaiheessa on hyvä siteerata Eppuja: Maantiellä kuljen jossain, perseeni alla nuo, pollet bensaa juo!

Tähän herkkään kuvaan on hyvä päättää tämä kalareissu ja jäädä odottelemaan uutta vähintään yhtä antoisaa reissua.

Urbaanikalastusta Helsingissä

Maanantaina 11.7 Weasleyn veljekset eli Harry Potter-elokuvan näyttelijät tulivat pääkaupunkiimme Helsinkiin tervehtimään fanejaan. Meidän perheestä Roosa ja Päivi lähtivät dallailemaan Helsingin katuja ja ihmettelemään oikein elokuvatähtiä. Valtteri ja minä päätimme tehdä jotain ihan fiksua. Pakkasimme autoon mato-onget, syötit, pilkkivavat ja muut vermeet. Roosa ja Päivikin mahtuivat mukaan sille edellä mainitulle omalle kierrokselleen. Kippasimme mammat Senaatintorin kulmalle ja itse suuntasimme rantaan. Napsuttelin tarvittavan määrän kolikoita parkkimittariin ja laatureissu Helsinkiin voi alkaa.

Aloittelimme kuvan paikasta. Valtteri nappasi särjen ja syötti paikallisia kaloja madoilla. Aurinko paistoi ja tuuli oli leppeää, kala söi matoa. Ah, voiko elämältä enempää toivoa?

Eipä aikaakaan kun Valtteri nappasi kohdekalan. Taas sai paikalle tullut lokki purtavaa. Lokkia oli mukava seurata. Taisipa ollut aiemminkin seuraillut kalastajien puuhia. Aina kun vapa nousi ripeästi se teki kaarroksen tarkkailupaikaltaan siltä joltain "ystävyyden patsaan" päältä. Valtterin kalan jälkeen noita sitten napsahteli enemmänkin.

Mikäpäs siinä. Ongitaan sitä mitä tulee! Näitä pikkuisia onkiessa voi kokoajan odotella sen suuremman tärppiä. Pienempienkin tärppi on ihan kiva... semmoinen tomeran napakka ja määrätietoinen. Mulle uusi lajipiste vuodelle 2011, mustatäplätokko.


 Pikkasen siirtyiltiin paikasta toiseen ja seuraava lajipiste rapsahti pussiin eli pasuri 17,8cm. Jotenkin noloa saada vasta nyt tämä pasuripiste.

Paikanvaihto ja uudet lajit tähtäimeen lähinnä ajatuksen tasolla. Todellista yritystä ei oikein ollut mutta naatiskeltiin. Valtteri koukutti ahvenen ison veneen läheltä. Joku tuli kertomaan että tuo olisi kalastuskieltoaluetta. Voipi hyvinkin olla. Helsingin kalavesien kartan mukaan tuossa on joku pieni kielletty kalastusalue. Tekemämme rike ei varmaan ole suurensuuri.

Mulle napsahti lajipiste kuluvalle vuodelle ja elämänpinna mustatokosta. Oli oikein hyvä lajinsa yksilö eli todella musta vedestä noustuaan. Lopullisen lajitunnistuksen antoi kuvan perusteella Olli Varhimo. Kiitos hänelle tuosta varmistuksesta. Mustatokon pituus oli 6,9 cm eli kyseessä on aikamoinen peto!

 Taas vaihdettiin paikkaa mutta aika rauhassa saatiin ongiskella. Varovaisia tärppejä lukuunottamatta saimme lillutella varpaitamme merivedessä. Valtteri halusi jälleen maistaa vettä, YÄK! Varpaat pitivät puoliväliin sääriä ulottuvista ohiajavien veneiden aalloista. Onneksi poika ei luiskahtanut uimaan aallon mukana.

Valtteri tuumasi, että aika pelottavaa olla tuolla potkurin alla. Jos se vaikka kaatuisi päälle! Luulenpa ettei sitä vaaraa ole.

Ankkurin Valtteri ajatteli ottaa mukaan kotiin isin veneeseen. Onneksi ei hievahtanutkaan. Ei olisi ankkuri mahtunut auton takakonttin :)

Ihasteltiin verkkoaidan takaa poliisiveneitä ja todettiin veneet Kelokoskella tehdyiksi FASTEREIKSI! Poliisilla on siis laatuveneitä. Paikalla ollut merihenkinen sinivuokko kutsui meidät aidan sisäpuolelle vaikka aidassa lukikin teksti: ASIATTOMILTA PÄÄSY KIELLETTY! Me olimme vissiin riittävän asiallisen näköisiä. Meille esiteltiin venettä alta ja päältä ja jokapuolelta. Valtteri sai ajaa veneellä kierroksen siinä läheisessä satama-altaassa. Laitettiibn oikein uistimet vetoon mutta kala ei oikein ollut otillaan. Pitää oikein kiittää Helsingin venepoliisia oikein miellyttävän informatiivisesta toiminnasta.

Reissus Urbanissimus ei vielä päättynyt tähän. Tälläsimme itsemme kauppatorin kulmalle siihen altaan reunalle, johon voi vaikka omalla veneellä tulla parkkiin hetkeksi. Valtteri nykäisi kanavasta särjen ja turistit pällistelivät.

 Tähän päättyi urbaanireissumme. Minulta kärähti naama inkkarityyliseksi. Muilla oli hauskaa muttei minulla. Reissun taka-ajatuksena oli pieni Kalamaratonin esittely Valtterille. Jospa jossain vaiheessa, jonain vuonna...

Tuusulanjärvellä kuhan perässä ja härveleitä opettelemassa

Päätettiin siis lähteä taas Tuusulanjärvelle kuhaa pyytämään ja jälleen yhtenä teemana oli veneen manööverien harjoittelu. Lisämausteena torstain 14.7 reissulla oli pikkuplaanerien ja syvätakiloiden käyttö. Vene laskettiin vesille tutusta purjehtijoiden rannasta. Veneen laskun ja vesiltä noston kanssa ei enää ole ihmeempää jumppaamista mutta traileriin pitää rakentaa pikkasen kävelysiltaa homman helpottamiseksi. Veneeseen pitää lisäksi järkätä haaville ja veneessä oleville varavavoille paikka. Lisäksi pitäisi pohtia miten saisi veneessä trailerimatkan aikana kaikki vavat kulkemaan pienimmällä tuskalla. Vinkeistä ja kommenteista kiitän kalasa mukana ollutta Börjeä.

Kalaan kuitenkin päästiin ja ensimmäinen kuha kävi veneessä kymmenen minuuttia aloituksesta. Aloituskala oli siis kiinni mutta 40 cm pronssikylki sai jatkaa uiskentelua märässä maailmassaan. Näitä ns. pikkukuhia saatiin taas reilut puolitusinaa vaikka oikein yritimme taktikoida isompia siimanpäähän.

Ensimmäinen mittakala 51cm ja 1,2kg tuli 7-vuotiaalle kuhanuistelun ensikertalaiselle Hennille. Hiphurraa! Kalastaja kelasi ja väsytteli saaliinsa veneen vierelle, josta se koukattiin haavilla laidan sisäpuolelle. Kalastus jatkui ja pienempiä kuhia kävi pureskelemassa pyytöjä. Onneksi oli edes joitain trapahtumia, ettei nuoret kalastajat tympääntyneet pelkkään veneellä ajeluun.

Seuraavan kylmälaukkuun päätyvän kalan nappasi Roosa. Kalan merkki vaihtui haukeen 880 gr ja 54cm ehtaa maastopukuista kaislatorpedoa väänsi kalastajan suuta hymyyn. Tämä torpedo oikein roiskutteli vettä veneen vierelle tullessaan ja tapellessaan oikein tosissaan leukojensa kiristävää tunnetta vastaan.

Valtterin vieheeseen nappasi reissun toinen mittakuha 47cm ja painoa oli kilon verran. Saamamies veivasi kuhan oikein hienosti veneen vierelle ja jälleen haavaus onnistui. Reissu oli tähän mennessä onnistunut erinomaisesti. Pohdittiin poislähtöä mutta ehdotin vielä yhtä kierrosta pelipaikoilla. Kanssakalastajat suostuivat ja kierros alkakoon. Viimeisen kierroksen saldona oli viimeiselle kalatta jääneelle henkilökohtainen haukiennätys.

Peto nappasi moottorilla hinattuun vaappuun keskeltä Tuusiksen selkää. Kerrankin pikkuplaaneri pakeni vauhdilla veneen taakse ja kelan jarru napsahteli mukavasti. Bomberi sai kyytiä, vapa taipui ja tuli kiirus kelata pari muuta viehettä veneeseen, koska nyt oli isompi otus kiinni. Aikamme siimaa edestakas kalan kanssa vedellessämme mörkö suostui näytille veneen viereen.

Vaaka (yllättävän tarkka Berkeyn 25 kiloon asti punnitseva) kertoi kalan painavan 8450gr pituutta oli 110 cm ja ympärysmitta 45cm. Saman painolukeman sai kalassa mukana ollut Börje omalla Rapalan digivaakallaan. Kalan pää päätyy taas kuivetettuna kalakoppini seinälle... saa pelotella pieniä lapsia :)

Kalareissu onnistui siis oikein erinomaisesti ja uudeleen on päästävä taas jossain vaiheessa. Nyt voimassaolevan haukiennätyksen rikkominen voikin olla jo hieman haasteellisempaa. Aiempi ennätykseni kun oli vaatimaton 3,1kg jokihauki.

Kuhan kokeiltiin Tuusulanjärvellä

Kokeilin lasten turnauskestävyyttä kunnon kalareissulla. Otettiin vene auton perään, lapset takapenkille ja isäni, lasten ukki etupenkille ja suunnattiin kohti rantaa. Lähdimme siinä kello 19.15 liikkeelle ja ensimmäinen kala pieni kuha oli veneessä noin 20.00. Kuhia tuli 12 kappaletta mutta suurin oli ainoastaan 37 cm pituinen.

Jossain vaiheessa tuli väsy, syötiin eväitä, käytiin jaloittelemassa ja taas jaksettiin kuhastaa.

Alkuyön sinisinä hetkinä noin 01.15 kuului ensimmäisen kerran: isi, mentäiskö jo kotiin?

 
Yksi otettavan kokoinen ahven päätyi syötäväksi asti. Saamaneidin onnellinen hymy ja saalis.

Seuraavana päiväna ahventa syödessä kysyin Roosalta ja Valtterilta "lähdetäänkö oikealle kalareissulle joskus toistekin?" Molemmat vastasivat kuorossa "Joo mennään vaan!"

Kyllä tämä koukutus tästä vielä etenee ja saadaan uutta sukupolvea kaloja narraamaan :)