Pummibluesit ja kalareissu Tuusikselle

Tuli tehtyä toisen jo kerran tuo yhdistetty pummiblues ja kalareissu. Samalla tuli testattua, kuinka tuo minulle uusi paatti pelittää koko perheen kanssa. Bluussin pääesiintyjä oli ehkä liian taiteellinen minun makuuni. Jätän tarkemmin kuvailematta miltä järvellä kuulosti. Mutta ASIAAN. Roosa sai ahvenen, kuhan ja pasurin, Valtteri sai samat lajit, Isikin sai nuo samat lajit. KBIM nousi ja tuli varsinaisesti vasta nyt avattua tämä avovesikausi.

Roosan pasuri

Valtterin ahven

Kalamies selvittelee mormyskan siimoja.

Kalamies harjoittelee ohjaamista!

Ai niin, oli meillä mukana tuollainen merenneitokin ;)

Juu ja olihan meillä mukana tuollainen joku paksu ukkokin...

Lukekaapa tämä hyvät ihmiset.

http://mariovittone.com/2010/06/hukkuminen/

Linkki ei suoraan liity blogini aiheeseen, mutta sivuaa sitä riittävän läheltä.
Suosittelen tutustumaan ja pitämään silmät auki vesillä liikuttaessa.

Kuvia kotivedestäni osa1

Kävin viemässä kalastuskieltolappuja kalastuskauden avajaisten ja kalanistutusten vuoksi. Samalla kuvailin toukokuista "kotivettäni", joka sijaitsee Vantaanjoen latvoilla Keravanjoella. Näissä muutamissa maisemissa pääsee rauhoittumaan ja olemaan omissa oloissaan. Kalastusalue on senverran laaja, ettei välttämättä törmää muihin kalastajiin... jos yksinään haluaa olla ja kuljeskella.

Tämän lehtomaisen polun päästä avautuu mukava jokimaisema. Virrassa on vielä kaikenlaista kalaakin ihan mukavasti.

Kuvassa joen ylittävä mukavasti notkuva silta. Sillalta on mukava katsella pohjassa vilahtelevia kaloja.

Tuossa mutkassa on usein asukkaita, melko mukavan kokoisiakin. Parin kesän takaa on tuosta mutkasta veret seisahduttava muistikuva. Seisoskelin pitkillä saappailla matalassa sisäkurvissa, ilta alkoi hämärtyä ja heittäminen alkoi olla hankalaa. Vaihdoin pintakulkuiseen pieneen vaappuun, josta oli mennyt uintilevy poikki. Todellinen käsialaviehe siis! Tein lyhyitä heittoja eri suuntiin ja seurailin uistinta sen kulkiessa lähellä jalkojani. Samalla hetkellä jokin melko kookas iski kiinni uistimeen ja aivan jalkojeni juuressa. Jumantsuika että oli mennä hätäkakka kahluusaappaaseen. Sydän löi muutaman kerran peräperää tai jätti lyömättä, en muista, oli pikkupaniikki. Kala riuhtaisi viehettä ja vapa oli kirvota vielä hetki sitten levollisen kalamiehen käsistä. Hubaa kesti muutama sekunti, kala vei ja minä vikisin, kunnes siima löystyi ja minä palasin takaisin todellisuuteen. Verenpaineiden tasaannuttua ja käsien vapinan loputtua kiipesin joenpenkalle. Lähdin nukkumaan yhtä kokemusta rikkaampana.

Tuolta edellisen kuvan sillalta ylävirtaan siirryttäessä on miellyttävä koskijakso. Koski on matala ja erittäin vaikeasti kalastettava. Kalat koskessa ottipaikkojen luona ovat säikkyjä ja kaikkoavat varomatonta kalastajaa. Visuaalisesti upea paikka. Yksi niistä paikoista, joihin aina pysähdyn katselemaan joen virtausta.

Koski on paikkapaikoin matala mutta niin viihdyttävä.

Tämä pikkukoski ei varmasti tarvitse enempiä selittelyjä. Sopivalla vedellä näiden kivien ympäristö on kokeilemisen arvoista. Arvaa missä kala luuraa matalamman veden aikana? Oikein, hyvin arvattu!

Kunnon kalamiehellä mieli kaihertaa aina joen seuraavan mutkan taakse kurkkaamaan, olisiko siellä vielä paremman oloinen ottipaikka?

Melko usein käy niin, että tuolla matkan pässä se oikein hieno kosken niska tai joenmutka onkin. Tämäkin löytyy ihan läheltä, siitä mutkan takaa :). Jossain vaiheessa on lähdettävä takaisin ja taas kosket ja mutkat näyttävät taas erilaisilta. Vai jättäisitkö itse kokeilematta tämän paikan?

Minä en jättänyt kokeilematta, toivottavasti sinäkin käyt kokeilemassa tämän saman paikan!
Seuraavassa kuvassa yksi näistä koskista vielä toisesta suunnasta. Näiden rannalla voisi viettää aikaa pidempäänkin.

Kävimme kokemassa katiskan ja uistinta vetämässä.

Minä ja Roosa saatiin näitä verkkopuikkarin kokoisia haukia useampikin. Lisäksi saatiin salaatit samalla keikalla. Joki ylemmiltä osiltaan on aika kenkkumainen uisteltava. Syvin virtausuoma on 2-4metriä  leveä mutta sellaista lähes vesijättömaata on varsinaisen virtausuoman lisäksi 10 metriä molemmilla rannoilla.

Siinä sitä sitten putsattiin salaattia koukuista ja laitettiin jokeen merkki, jonne asti saa kalastaa katiskalla, rapumerralla ja onkia perinteisellä menetelmällä.

Merkki on keskellä jokea tuollaisella kasaantuneella savipatilla noin 200metriä Niittykulman sillasta alavirtaan päin. Lähdemme kaikessa rauhassa soutelemaan takaisin kohti venerantaa. Valtteri halusi vaihtaa Minnow spooniin... tottahan toki se käy. Uistimen vaihdon jälkeen eka heitto ja kolme kammenpyöräytystä. ISI MULLA ON KALA! SE VAAN VETÄÄ SIIMAA! Väsyttele se tohon veneen laidalle niin otan haavilla. Valtteri teki työtä käsketyä ja kohta veneessä köllötti onnellinen saamamies ja 3580grammaa haukea koko 87 sentin mitalla.

Ja vielä toinen pönötyskuva piti ottaa pihalla.

Että näin tälläkertaa. Valtteri kyykytti kaikki muut kalassa olleet. Totesi kalan saatuaan että "mä en taidakaan kalastaa enempää, tässä on jo mulle ihan tarpeeksi kalaa". Ai niin se katiska. Siellä oli 1,5 kg hauki mutta se jätettiin sinne odottelemaan seuraavaa päivää.

Kohteena Turun saaristo ja Airisto

5.2.2011 järkyttävän aikaisin lähdimme kohti Turkua. Ensin takatukka lepattaen Turun keskustan tuntumaan. Näpyttelin naviin uuden osoitteen Turun keskustapyörähdyksen ja Päivin kyydistä pudotuksen jälkeen. Kohteenani oli eräs lahdelman suualue Airistolla ja kohdekalana härkäsimppu. Täsmäkoordinaatit sain Vesa Karsikkaalta, siitä kiitos hänelle. Auton parkkeeraamisen ja hätäisen kamojen kokoamisen jälkeen tallustelin oletetulle ottipaikalle. Jää oli autio muista pilkkijöistä mutta yksin ei tarvinnut pilkkiä reiässä huljuttaa.

Jäällä koikkelehti pari peuraa ja kuvan yksilö uskaltautui jopa kuvausetaisyydelle. Peurojen rantauduttua seuraani saapui hieman suurempi laite, joka ei onnekseni suunnannut yhtään lähemmäs.

Heti näiden nähtävyyksien jälkeen alkoi siimassa tuntua nykimistä ja tutinaa. Parinkympin vedestä siimat sisään kelattuani huomasin piteleväni käsissäni kurkkukalaa eli kuoretta.

Hyvältä näyttää, vaikka tavoitekala ei ollutkaan. Kolmas piste kuoreesta. Tämä reikä hiljeni eikä antanut enää mitään. Kaira käteen ja veivaamaan uusia reikiä. Tein kerralla kaikki loppureissun reiät eli kaikki viitisentoista. Jäätä ei ollut kovin paksulti, koska kolmisenkymmentä viisituumaisen Moran pyrähdystä ja reikä on valmis. Jää vaikutti myös melko pehmeältä eli keväällä on odotettavissa ilmeisesti petollisia jääkelejä.

Muutama tyhjä reikä läpikäytyäni sain samanlaisia kuoreita puolentusinaa kunnes ilmeisesti hentoinen ote vavastani lipesi kun siimasta repäistiin oikein tosissaan. Pilkkivapa lennähti muutamalla kierähdyksellä oikeasta kädestä vasempaan kainaloon ja jytke siimassa jatkui. Joko nyt olisi tavoitekala siiman päässä? Onnekseni isossa pilkkivavassa on välitykset ja jokin melko suuri pollahti avannosta jäälle... katos, pieni kuha... ei per***e sehän on julmetun kokoinen kuore. Kuoreen strategiset mitat olivat tarkistusmittausten jälkeen 26cm ja 120 grammaa. Kala punnittiin Vantaan Jumbon Stockmannin kalatiskillä ja punnitsija oli kalamestari.

Tuossa samainen kuore poseeraa oikein leveällä hymyllä. Heti tämän isomuksen jälkeen tunsin siimassa syötinnuolaisun ja erilaisen tärpin. Härkäsimppuhan se siinä ja neljäs piste plakkarissa!

Tässä kuvassa vielä mielestäni oikein onnistuneen pilkkireissun saaliista osa. Olisihan se kiva viedä kotiin muutama kilo puolenkilon ahvenenkölliköitä mutta kyllä tämäkin lämmittää mieltä.

Jaahas, mihinkäs sitä sitten seuraavaksi...

Vuoden 2011 eka pilkkikeikka Emäsaloon

Vuoden 2011 kalareissut on avatti pilkkireissulla Emäsaloon. Lähtö tapahtui 29.1  lauantaina vasta puolenpäivän lähestyessä mutta eipä tuo haitannut. Kamat ja kalaseura autoon ja dieseli raksuttamaan kohti jääkannen alla lymyileviä kaloja.

Kalakaverit ottivat rennosti ja lueskelivat Akkareita koko matkan. Aina välillä tuli joitain hauskoja kommentteja tien varsilla lymyilevistä pedoista!

Auto parkkiin ja pilkkikelkkapulkkapakki jäälle kamojen kanssa. Sadan metrin tarpomisen jälkeen muutama reikä, joista pari lähekkäin pilkkikelkan molemmile puolille. Isin reikä kairattiin parin-kolmen metrin päähän. Kuvassa kahden rutinoituneen pilkkijän yhteistyylinäyte.

Näin sitä morria heilutellaan ja heilutellaan ja heilutellaan ja kappas, tuli kala ja toinenkin. Roosalla on vuodelle 2011 kalabongauksia kaksi kappaletta särki ja ahven.

Valtterikin avasi bongaustilit särjellä ja ihan kivan kokoisella punasilmällä.

Toinen piste rapsahti ahvenesta. Siskon kanssa fongaustilanne tasan 2-2.

Roosa pesi koko porukan ja hänellä on nyt kolme fongauspistetta. Kolmas piste tuli kiiskestä.

Molemmat kalastajat osaavat nyt nostaa kalan ylös avannosta, ottaa saaliin irti koukusta ja kotona harjoiteltiin ahventen avaamista saksilla, sisäkalujen poistamista jne. Kumpikin hallitsee nyt nuo perusasiat. Kuvassa Roosan saamat ahven ja särki.

Onneksi ei isällä tullut MP-keikkaa. Kaksi pistettä kasassa kiiskestä ja särjestä. Perheen sisäinen fongaustilanne näyttää hyvältä. Roosa 3, Valtteri 2 ja Ari 2 pistettä. Seuraavaa reissua jo suunnitellaan jonnekinpäin pilkkiä huljuttelemaan.

Vesijärven pilkkikeikka

Lapset menivät muutamaksi päiväksi ukin ja mummin luo ja isi tietysti hyödynsi vientikeikan pienellä pilkkireissulla. Tulipa samalla avattua pilkkikausi. Talvinen pilkkiminen on ehkä mukavuudenhalusta johtuen jäänyt vuosi vuodelta vähemmälle. Katsotaanpas kuluvan talven ensimmäisen pilkkikeikan kuvat.

Roosa riuhtaisi mormyskalla toistakymmentä ahventa. Kuvassa yksi malliksi päässyt miljoonaveli.

Valtterikin pääsi saamamiesten joukkoon komealla ahvenella. Kyllä isin kelpaa, kun on näin taitavia kalakavereita molemmat kalastajat.

Minun pilkkeihini tarttui mukavan kokoisia särkiä. Punnitsin suurimmat yksilöt. Vaaka ilmoitti vähän alle 300 grammaa mittanauha juorusi pituudeksi 31 senttiä. Tuo paino on siis yhden särjen paino ;)

Särkiä tuli jään kylmemmälle puolelle kaikkiaan 21 kappaletta ja yksi mukavankokoinen ahven 280gr ja 32senttiä.

Kävipä mäihä! sain keskeltä järveä matalikon kupeesta hauen ylös 0,20 monofilisiimalla. Siima oli hauen hampaissa ja pinnastaan vaurioitunut. Ihme ettei mennyt poikki. Jopa tuollainen pikkuhauki on mukava jumputtaja siiman päässä. Ahven ja hauki päätyivät Roosan ja Valtterin mummin ja ukin kalakeittoaineksiksi. Toivottavasti maistui muullekin kuin piikkilanka-aidalle :)

Nämä kaverit tulivat kyttäämään makupaloja!