tiistai 21. heinäkuuta 2015

Crazy Cod Camp, Arnoya, Norja

Erilaisten sattumusten jälkeen päätimme lähteä kolmen ukon porukalla Crazy Cod Campille. Mukaan lähti Isäni, Valtteri ja minä. Reissusta tuli siis kolmen sukupolven kalareissu uskomattomien mahdollisuuksien kalavesien äärelle. Ennen reissua Crazy Cod Campin henkilökunta piti hyvin yhteyttä ja tiedotti mm. muuttuneesta lautta-aikataulusta.
Matka alkoi sillä, että kävimme hakemassa Isän mukaan Lahdesta ja siitä suuntasimme kohti Hotelli Kolaria. Yöpaikan olisi voinut valita vielä lähempää Norjan rajaa, vaikkapa Kilpisjärveltä.. kaikki majoitustilat olivat kuitenkin varattuja. Kolarista lähdimme kuitenkin seuraavana aamuna kohti Kilpisjärveä ja Saanatunturia.
Suuri ja mahtava Saana.

Saanan jälkeen alkoivat taivaanrannassa siintää lumihuippuiset vuoret. Tuntui siltä, että Määränpää olisi jo lähellä.









Jotain pientä Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla kuvatuna.







Skibotn tulikin hyvin nopeasti eteemme mutta sen jälkeen tuntui matkanteko hyytyvän. Aikaa paloi mutta kilometrit eivät tuntuneet vähenevän samaa tahtia kuin aika. Johtuiko sitten odotuksesta, malttamattomuudesta vai siitä, että kuskille tuli epäilys suunnitellulle lautalle ehtimisestä.
Arnoyalle lähtevän lautan satama.
Tiukkaa teki ja hitunen onneakin oli mukana. Edellinen lauttavuoro oli peruttu ehkäpä bensarekan lauttamatkan vuoksi. Lautalta nimittäin tuli vain bensarekka ja voisi kuvitella, että siihen lauttaan ei muita huolita. Seuraava lautta olikin sitten aikalailla tupaten täynnä. Olimme toiseksiviimeinen auto, joka mahtui lauttaan. Lautta otti tuolla kertaa 25 autoa ja viitisen henkilöautoa jäi vielä rantaa odottelemaan tunnin lautan tuloa takaisin uudelle kierrokselle.


Lautalla, mahduimme ja ehdimme kyytiin sittenkin.
 Edessä siintää Arnoya ja sen lumihuippuiset vuoret. Kovin on jylhän näköistä ja vesi niin kirkasta. Satamassa Reinoyn kyljen kupeella pikkuseitien parvi toivotti meidät tervetulleiksi merelliseen kalaparatiisiin.

Reiskahan meitä kuljetti :)

Reinolla pääsimme perille ja löysimme Crazy od Campin pärakennuksen ja mikä tärkeintä, sataman ja veneemme. Kuka sitä oikeastaan on kiinnostunut majapaikasta jos on mahdollisuus lähteä kalaan.

Nopea kamojen autosta purkaminen ja merelle. Sidoimme paksut monofiilisiimasta tehdyt tapsit kuitusiimojen jatkeeksi ja siiman päähän riittävän vahva viehelukko.  Suuntana pienvenesatama ja veneemme numero 4. Vene reilu 6m pitkä ja yli 2m leveänä tuntui tukevalta ja luotettavalta, moottori hallintalaitteineen oli tuttu Yamaha 60 EFI ja samoin LOWRANCEN 7" elite HDI kaikuplotteriyhdistelmä. Eipä tarvinnut pahemmin opetella laitteita. Kone tulille ja menoksi. Ensimmäisen reissun saldona oli nippu syöntikokoista seitä, keila ja turska. Valtterilla oli kasassa kolme lajia ja minulla yksi. Kämpille tulimme hieman puolenyön jälkeen. Aika kului siivillä.

Pienvenesatama ja Campin uusi kalanperkuukoppi. 













Ylös noussut kala oli keila, mateennäköinen kala.
Valtterilla tärppi





















Seuraavana päivänä heti herätyämme suuntasimme




edellisenä iltana löytämien paikkojen lähelle. Sei tuntui taas olevan liikkeellä. Havaitsimme pari Campin venettä suuntaavan ulkomerelle ja pitihän sitä lähteä peesaamaan. Hieman alkoi usko loppua kun mainingit kasvoivat kasvamistaan ja oma vatsa velloi ikävän tuntuisesti. Viitisen kilometriä Arnoyalta ulkomerelle löytyi pieni luoto, jonka yli mainingit löivät. Jutustelimme paikalle ehtineen venekunnan kanssa ja kerroimme peesanneemme. Eipä hätää, emme saaneet mukavalta venekunnalta haukkuja vaan kutsun seurata eteenpäin kun tuossa ei näyttänyt olevan kalaa. Olin jo aika vihreä naamaltani, vatsani protestoi pidemmälle lähtöä ja aloitin kalojen ruokkimisen. Ihmekös tuo, vatsa täynnä yrjöä, yrjöt mereen ja kalat saivat ruokaa. Jatkomme kalastusta vaikka edelleen heikotti. Hitto, ei anneta pienen mahanmyllerryksen haitata kalastusta. Kieltämättä hieman tuntui oudolta näin kokemattomalta nämä mainingit. Välillä hävisimme mainingin pohjalla aaltojen väliin eikä ranta näkynyt ja taas mainingin harjalla näkyi. Siinä välissä maininkeihin verrattuna toisesta suunnasta puhaltanut tuuli antoi pienempää aaltoa ja keikutti venettä toiseen suuntaan ja matalikko vielä lisäsi siihen omat mielenkiintoset kaksoissalkovinsa ja piruettinsa. Olin saanut tarpeekseni. Valtterikin sanoi: mennäänkö isi tonne tyynempään? Rispektit pojalleni! Valtteri keikkui veneessä ja hihkui aina kun otimme pienen loikan mainingin harjalta komean pärskeen säestyksellä.
Kämpille lepäämään, parin tunnin levot ja pikkasen ruokaa ja takaisin merelle koko porukalla. Heti sataman aukosta päästyämme saimme muutaman sein ja peräperää pari kissakalaa. Itse sain 6,5kg ja 86cm, Valtteri 4,5kg ja 76cm kokoisen kissakalan. Molempien kissakalaelämänpisteet ropsahtivat lokeroon. Kalojen perkuu ja nukkumaan. Sunnuntai oli taputeltu.


Maanantai valkeni parempivointisena. Suuntasimme ensin tankkaamaan veneen ja olihan sitä menovettä ehtinyt palaa jo aika lailla. Nelisenkymmentä litraa nieli veneen tankki. Tankkauksen jälkeen lähdimme kokeilemaan Arnoyan toista päätä ja siellä paikkaa Store Moldforvika. Aamulla ei juuri ollut maininkia tai tuulta mutta päivänmittaan mainingitkin kasvoivat ihan kiitetävästi.



Kalastelimme matalahkossa rantavedessä runsaiden seiparvien seassa. Pari turskaa ja parisenkymmentä seitä tuli saaliiksi. Valtteri teki turskaenkkansa 2,5 kg. Toivottavasti se vielä paranisi lähemmäs kymppiä tai ylikin. Toivotaan, että pääsemme ulkomerelle muiden venekuntien vanavedessä.

Päivät kuluivat ja kalastustunteja kertyi.




Keskiyön aurinko mökkimme ikkunan takana oli mieliinpainuva.

Päivät kuluivat maisemia ihastellessa ja usein kalastuspäivät venyivät sopivan mittaisiksi. Kalaa saimme ihan hyvin kotimaan mittapuun mukaan mutta hieman ihmetytti muiden venekuntien todella kovat saaliit, joista vain osa tuotiin rantaan.. näin meille ainakin sanottiin. Alkuviikosta keli oli mainio ja hieman menetimme otollista kalastusaikaa pällistellessämme maisemia ja kiusatessamme pikkukaloja. Kyselimme vinkkejä ja neuvoja suurempiin saaliisiin ja ilahduttavasti muut niitä jakelivatkin. Yksi venekunta toi rantaan herkullista kissakalaa oikein roiman annoksen. Saimme tietää myös tuon kyseisen kissakalapaikan koordinaatit.

Mainitsin tuolla aiemmin maisemista ja siitä, että niitä tuli pällisteltyä jopa hieman kalastuksen kustannuksella. Laitetaanpa tähän pientä kuvakimaraa aiheesta.



Naapurikämpän porukka lähdössä merelle







Arnoyan pohjoispään rannat näyttävät aika hankalilta rantautumispaikoilta. Eipä kyllä ollut lupaa rantautuakaan  minnekään muualle kuin omaan satamaan. Veneen vuokrausehdoissa kiellettiin moinen omatoiminen häsläys. Toisaalta ymmärrettävää, ei ole hauskaa jäädä luodolle laskuveden ajaksi odottelemaan.

Saaren pohjoispään turskat olivat ruskeampia kuin muualta saadut. 




































































Tuosta saaren pohjoispään vedenalaiselta hyllyltä Valtteri rikkoi turskaennätyksensä ensimmäisen kerran. Saaren pohjoispää oli mielenkiintoinen paikka kalastaa. Mahdollinen saaliskirjo oli todella monipuolinen. Runsaasti pallasta, turskaa ja pikkuseitä pallaksen ravintona. Me emme pallasta tuostakaan löytäneet. Kyseiselle paikalle pystyi menemään mikäli aallot olivat kohtuulliset. Paikan virtaukset olivat aina todella voimakkaita ja mikäli joutui jostain syystä liian lähelle rantaa tuli liian jännät oltavat. Toisaalta rantojen lähelle piti mennä jos halusi kalastaa heittämällä pilkkiä seiparven sekaan. Suurempaa kalaa olisi kuulemma ollut tarjolla kauempana rannasta isolla karikolla vetouistellen tai jollain isolla kalajigillä uistellen.


Perkuujätteet piti viedä veneellä satama-altaan ulkopuolelle ja kipata mereen. Hieman aluksi arvelutti moinen määräys mutta ensimmäisen kippauksen jälkeen homman luonne selvisi. Isot lokit söivät mitä saivat ja mm. kissakalat hoitelivat pohjaan vajonneet rippeet. Päivän saalis oli muutaman kilon turskia ja nippu parin kilon seitä. Osa jäi hieman alle 2kg mutta suurimmat olivat karvan päälle. Nuo jäivät suurimmiksi seiksi, joita reissulla tavoitimme. Taas alkoi päivä kääntyä kohti iltaa ja oli aika mennä lataamaan akkuja seuraavaa kalapäivää varten. 
Taas yksi kaunis ilta vuonolla.
Uusi aamu toi uuden suunnan ja lähdimme saaren eteläosiin koluamaan paikkoja. Ensimmäinen reissu CrazyCodCampissä tarkoittaa sitä, että kaikki paikat ovat outoja ja osa kalastusajasta menee paikkoihin tutustumisessa. Toisaalta ihan kauheasti se ei haittaa, koska veneilykin on kivaa ja maisemat todellakin hivelevät verkkokalvoja. Koko päivä uisteltiin pallaksen kiilu silmässä eikä nykyn nykyä. Heitimme toivomme pallaksen suhteen ja päätimme Valtterin kanssa keskittyä muihin lajeihin.  Nähtiin kuitenkin joku risteilyalus ja aika isoja kalaparvia kaiussa. Pienehköä seitä ja turskaa kävi veneessä C&R. Pakko siirtyä syvempiin vesiin. Saimme kuitenkin yhdeksi päiväksi oppaan mukaan. Ole-Petter Pedersen lupautui lähtemään paikkoja esittelemään ja hänen paikoilta löytyikin sitten neljästä - kuuteen kilon turskia. Keli oli vaan hieman liian kova, ei päästy kaikille suunnitelluille paikoille. Matkanteko muuttui möykkyiseksi. Oli kuitenkin kiva, kun ei tarvinnut huolehtia veneestä ja saatiin Valtterin kanssa vaan kalastaa.



TUPLATÄRPPI ja molemmat kalat ylös... Ensimmäistä kertaa elämässä oppaan kanssa kalassa ja varmaan vois lähteä joskus muullonkin. Suosittelen noiden vesien ensikertalaisille palkkaamaan oppaan päiväksi tai puolikkaaksi.

Jälleen uusi päivä ja uudet kalapaikat. Tuolla vuoroveden mukaan pinnan alla tai näkyvissä olevan luodon lähistöltä saimme ensituntuman isompaan kalaan. Painoa ja jumputusta tuntui pilkissä eikä ylöstulohalija ollut. Koukku kuitenkin irtosi kalasta vastavedosta huolimatta. Kyseinen Arnoyan avomeren puoleisen rannan matalikon ympäristö oli melko suosittu paikka kalastusturistien keskuudessa.



Saman matalikon lähistöllä löysimme valtavia kalaparvia alle sadan metrin vedestä. Parvet ulottuivat lähes pinnasta pohjaan asti. Pintavesi kiehui kun seit söivät pinnassa ja sein alapuolella näkyi isompia kaaria. Enne tavoittaneet siimanpäähän niitä suurempia. Väärä taktiikka.. nyt tiedämme mitä pitää tehdä. Mutta oli niitä pienempiäkin kaloja mukava kelailla ja useiden metrien syvyydestä seurailla mikä kala on tulossa.




Levien runsautta saaremme rannoilla ihastelimme moneen otteeseen. Rakkolevät ja muut olivat upean värisiä ja reheviä. Ei yhtään ihme, että kalat voivat hyvin ja niitä on paljon. Rakkolevän seasta pengoimme esiin kaikenlaisia pieniä rapuja, kilkkejä tms. öttiäisiä, joita emme olleet Valtterin kanssa aiemmin nähneet.

Rannoilta löytyi myös tuulenkaloja. Ovatkohan isotuulenkaloja vai pikkutuulenkaloja, en osaa sanoa. Tuulenkaloja oli kuitenkin erittäin suuret määrät rannoille ajautuneena. Seiåarvet ahdistelivat noita pieniä nättejä kaloja pitkin vuonoa. Ruokaa siis riittää kaikille ravintoketjun osille.



Rakkolevähän olisi ollut kuivattuna mainiota kalamaustetta.





Tuulenkala




















Yhtenä päivänä kävimme saaren toisella puolella olevassa kaupassa täydentämässä juoma- ja perunavarastoja. Melko erilaista oli hoitaa kauppareissu veneellä ja ihastella maisemia.. jälleen. Samaisessa kaupassa jouduin käynään ihan reissun alkuvaiheessa autolla kun ensimmäisen päivän veneen keinutus ja vellominen oli liikaa vatsalleni. Ennen kuvan lumihuippuisia vuoria piti kääntyä menosuntaan nähden oikealle toiseen vuonoon. Siellä kauppa sitten oli ja ihan riittävästi varustettu kauppa. Kaupan valikoimina olivat ihan peruselintarvikkeet. Tuoretta leipää ei tosin ollut joka päivä tarjolla.



Muutamaa päivää ennen synttäreitäni, tuon kauppapäivän iltana päätimme Valtterin kanssa lähteä saarelta löytyviä lampia kokeilemaan. Ennakkotiedustelun perusteella tarjolla olisi taimenta ja nieriää. Aikamme saaren rantaa käveltyämme ja lampaita seurailtuamme saavuimme Ole-Petterin vihjaisemalle paikalle ja tuosta aloitimme nousun ylös vuoren rinnettä. Lampaita saarella laidunsi melko paljon. Vaikutti siltä, että lampaat oli karsinoitu jollain tavalla ja laumat eivät päässeet suuressa määrin sakoittumaan. Osa lampaista laidunsi autojen seassa satamassakin ja osa taas vuoren rinteillä.



Saaren rannat olivat matalakasvuista varpua ja heinää. Siellä täällä mereen laski lumien sulamisvesista muodostuneita pieniä koskia. Mainioiota juomapaikkoja lampaille ja meille. Vesi oli todella kylmää ja hyvänmakuista eikä vatsakaan mennyt sekaisin juomastamme vedestä.


Tuota solaa kohti aloitimme nousumme kohti pohjoisia jalokaloja. Vuoren laki on hieman alle tuhannessa metrissä. Nousimme muutaman sata metriä merenpinnasta ylöspäin ja tottumattomalle melko jyrkän rinteen nouseminen oli melko raskasta. Aikamme vaivaiskoivikossa polkua etsiskeltyämme saavutimme lammet. Kohtaamamme näky oli ainakin meille uskomattoman kmea. Veti sanattomaksi, kädet tärisivät ja polvet löivät loukkua. 


Joka puolella lampea pelottoman tuntuiset nieriät kävivät pintomassa, niitä tuntui olevan rannan kasvustojen seassa vaikka kuinka paljon. Ensimmäiset heitot lipoilla antoivat vihaisia tärppejä ja hetken ravistuksia.. irti. Tuolla paikalla oli lukuisia lampia toisiinsa kytkeytyneenä. Lammet saivat vetensä vielä ylempänä olevasta isommasta lammesta ja kaikki tuo on todennäköisesti suurelta osin sulamisvettä jäätiköiltä.




Muutama kala saatiin ylös asti ja ovatpa ne kauniita. Mielestäni nieriä on yksi kauneimpia lohikalojamme. Lampien kalakanta vaikutti kääpiöityneeltä. Suurempia mulahduksia tai kaloja emme havainneet eli lampien kalakanta kestänee muutaman kalan eräksi ottamisen. Enne kiivenneet korkeammalle koska tuonkin lammen kalastaminen oli herkkua. 


Ihan yks kaks kun olimme aikamme toikkaroineet lammen äärellä huomasimme kellon olevan 03.23. Sisäinen kellomme oli sekaisin ja virtaa tuntui riittävän vaikka kuinka paljon. Olimme kiivenneet ja kalastelleet viitisen tuntia ja paluumatkakin pitäisi vielä jaksaa. Muutaman tunnin kuluttua olisi tarkoitus vielä lähteä merelle hyvin levätyn ja nukutun yön jälkeen...



Nieriälampi ja korkeammalla kuvaajan selän takana muutama sata metriä ylemmäs vuoren rinnettä olisi ollut kuulemma vielä parempi lampi, jossa on isompaa taimenta ja nieriää.. Niemen takana, kukkulan katveessa on se toinen parempi kalapaikka, joka pitäisi käydä kokeilemassa..

Lampaat olivat aamupalalla meidän tallustaessamme kohti majapaikkaa. Paluumatka tuntuu aina pidemmältä kuin menomatka. Olisiko syynä pitkä valvominen vai kulkijan nälkä lampaiden aterioidessa?


Polkua edetessämme meitä tervehti kolmen lampaan pieni lauma. Valtteri katsoi hetken kolmikkoa ja totesi: toi on varmaan se suvun musta lammas! Oli miten oli, lampaat saattelivat meidät autolle ja joskus viiden kieppeillä olimme takaisin majapaikassa. Seuraavana aamuna.. tai siis muutaman tunnin kuluttua taas vesille veneellä eikä väsyttänyt yhtään. Voi jos olisi ollut työaamu!

Seuraavana aamuna olimme tietysti taas kalassa. Avustuksella löysimme mukavan paikan ja tuplatärpit olivat todellisuutta. Molemmilla kiinn +5kg turska. Kerrankin sai veivata kädet hellinä.


Valtteri kasipuolikas turska. Samalla kelauksella tuli sivukoukussa 2,5 kilon keila. Yhteissaalis Valtterilla siis 11kg sadan metrin syvyydestä. Ihan itse kelasi kalat pintaan, rispektiä sisukkuudesta. Valtterin kommentti kelauksen lomassa oli "tämä on nyt sitä CrazyCodia"


CrazyCodCampin kalusto on erittäi merikelpoista Kvarnoy-merkkistä alumiinivenettä. Hieman vajaa kuuden metrin rungolla, pari metriä leveänä se soveltuu mielestäni hienosti jäämeren olosuhteisiin. Konetehoa olisin kaivannut hieman enemmän. Yamahan 60hv oli pikkasen alakanttiin noihin veneisiin.




Satama, jossa veneet ovat odottamassa kalastajia. Alakuvassa meidän veneeseen noussut suurin kala 20,5kg ja 130cm mittaisen turskan pyrstö. Kuvassa ylempi pyrstö on ruijanpaltaan ja kokoa sillä oli reilusti yli 40kg.


Reissun suurin kalamme oli turska 20,5kg, 130cm ja Valtterin ennätysturska parani lähes joka päivä aina suuremmaksi ja suuremmaksi. Valtterin ennätys turska on kooltaan 8,5kg, kissakalan ennätys on meillä molemmilla 6,5kg. 
Seuraava video on tuon reissun suurimman turskan väsytysvideo. Lisää videoita pyrin saamaan jatkoksi kunhan ehdin editoida.  



Paluumatka kotiin on jatkokirjoituksen arvoinen. Matkamme oli tyssätä luontoäidin temppujen vuoksi aivan kokonaan. Jatkoa siis seuraa...

Aika kauan kesti ennen kuin jatkoa tähän seurasi mutta ei tarina yhtään huonommaksi sen vuoksi muuttunut. Odotellessamme Lauksundin satamassa meidät kotimatkalle noutavaa lauttaa puhelimeni piippasi tekstiviestiä ja kappas! Viikon reissun isäntämme ilmoitteli kotimatkamme varrella jossain Kafjordenin rinteeltä lähteneestä maanvyörymästä, joka on katkaissut tien Skibotniin. Mahtavaa palvelua ja huomioimista CCC-leirin väeltä. Ilmoittelin muille lauttaa jonottaville, jotka olivat samaan suuntaan menossa tästä pienestä hasteesta reitin varrella.
Saaamamme ohjeen mukaan meidän pitäisi ajaa Olderdaleniin ja ottaa sieltä lautta Lyngseideniin.

Tie suljettu maanvyörymän vuoksi.

Reilun tunnin odoteltuamme lautta saapui ja matka jatkui. Tämähän saa jo seikkailun tunnusmerkkejä!



Tihrustelimme matkan etenemistä välillä autojen seassa ja välillä kaikenlaisista lautasta löytyvistä luukuista. Saatiin aika kulumaan ja matka jatkui kohti kotia.










Sumuiset vuoret saattelivat lauttamatkaamme kohti Skibotnia ja samaa reittiä pitkin takaisin kotiin.










Vuonna 2001 lähdimme isäni kanssa Norjan turneelle, kiersimme Suomineidon käsivarresta pohjoiseen pitkin Norjan rannikkoa, yövyimme teltassa ja mökeissä. Suomeen palasimme neidon niskan kohdalta ja suuntasimme kohti Lemmenjokea, jossa yövyimme tuttavien luona. Menomatkalla kävimme Kutturassa Multatunturin kupeella eräällä kultakaivauksella. Asustelimme kammissa toisen tuttavan luona muutaman päivän ja kaivoimme kultaa. Emme löytäneet kultapölyä kummempaa. Ivalojoki antoi harjuksia ja niitä oli kiva paistella leirissä.
Tämä reissu tehtiin vuonna 2015 ja samassa paikassa, missä tuo ylläoleva kuva on otettu otettiin isän kanssa yhteiskuva Kilpisjärven rannalla tuolloin vuonna 2001. Nyt reissussa mukana oli vielä Valtteri.

Nämä yhteisreissut ovat ihan mukavia. Vuonna 2016 tehtiin kimppareissu Tornionjoelle ja siitä pitää kirjoittaa seuraava tarina.

1 kommentti:

  1. Terrvehdys! Voimmeko käyttää Crazy-Cod Camp:llä ottamianne kuvia kotisivuillamme? T. Petri / Crazy-Cod Camp

    VastaaPoista