Normaalitilanteessa vasemmanpuoleinen kalatie kuohuu koskena ja kuvan kiviä ei ole näkyvillä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät kivet ovat myös normaalitilanteessa veden alla. Noista kivien koloista sain pyydettyä käsin jenkkikirren. Normaalisti niin eloisa ja tappelunhaluinen kaveri jäi käsiini kolmannella yrittämällä. Kala sai vapautensa takaisin padon parempivetisellä osalla. Näillä paikoillahan on kalastuskielto mutta olimme siirtämässä kaloja osakaskunnan kanssa parempaan paikkaan.
Hiekkatien alittava kalojen kalatiehen liittyvä putkikin oli aika kuiva. Kahlasin putken läpi ja noin 30 sentin taimen otti komean pakoloikan jonnekin kivenkoloon. Putken koko pohja on mukavaa kivikkoa, jossa on kaloille jonkinlaisia lepopaikkoja.
Kuvassa kalatien alapuolista koskea lähes kuivana. Vasemmassa reunassa näkyy vanhan tehtaan betonimuuria ja aitaa. Koko tämä koskiosuus on kalastuskiellossa ja luvallinen kalastusalue alkaa kosken alapuolisen suvannon jälkeen. Kovasti on kiveä koskessa. Juteltiin enemmän kaloja padon päälle nostaneiden kanssa ja kertoivat, että suurin taimen oli noin 35 senttinen ja pienempiä oli muutama kymmenen. Lisäksi koskessa oli mukavasti kosken alle kipattua jenkkikirreä.
Kuvassa on vedenpinta alkanut jo nousta. Pikkuhiljaa koskikin pääsee normaalitilaansa ja kalat saavat taas olla rauhassa. Toivottavasti jokeen kotiutuneet taimenet lisääntyvät ja täyttävät joen. Odottelen toiveikkaana Kellokosken pohjapadon ja kalatien rakennustöiden alkua ja Haarajoen padon poistumista historiaan. Haarajoen osalta riittäisi toimiva kalatiekin.
Poistuimme Valtterin kanssa koskelta ja suuntasimme muualle saman joen varteen. Valtteri nappasi hauen ja havaitsimme kymmenittäin taimenia ja kirjolohia mutta rasvaevälliset eivät olleet halukkaita yhteistyöhön. Aina ei voi voittaa mutta olihan niitä joessa kirmaavia kaloja mukava katsella. Harmi, että kuvien ottaminen tilanteesta ja tunnelmasta on aika hankalaa.
Paikanvaihdon jälkeen huomasimme lukuisia luikeroita rantapenkassa ja matalassa vedessä. Valtteri aloitti luikeroiden keräämisen kouraansa ja itsekin pari poimin vedestä kouraani. Ihmetykseni oli kohtuullinen kun huomasin otuksella ympyräsuun ja reikiä molemmilla puolilla päätä. Luikerolle löytyi muistin syövereistä nimi pikkunahkiainen.
Nahkiainenhan se ei oikein voi olla, kun on se Kellokosken patokin ja kolme metriä pystysuoraa betonia. Vaeltava nahkiainen on siis poissuljettu. Laitoin kuvan naamakirjaan ja kyselin varmistuksia sieltä ja kas! Markku Myllylä totesi otuksen olevan mahdollisesti juuri tuo epäilty. Kotona tutkimme otusta lisää ja aika lierolta se kyllä vaikutti. Lierommalta kuin pyytäjänsä (molemmat pyytäjät).
Kuvassa näkyy ympyräsuu jotenkin ja pään sivun seitsemän reikää. Noita saisi olla aika paljon jos olisi tarkoitus vaikka voissa paistaa tai savustaa. Muut pikkunahkiaiset jätettiin jokeen kasvamaan ja tämä 11,9 sentin yksilö otettiin mukaan. Saimme lieroista tarpeeksemme ja siirryimme autolla seuraavaan paikkaan.
Ihmettelimme jonkun melko suuren uiskentelua tuossa kuvan keskellä näkyvällä matalikolla. Hiippailimme lähemmäs ja hirvittävä haukihan se. Selkä puoliksi pinnalla se loiskutteli vettä mennessään. Valtteri olisi halunnut heittää uistimen sen nenän eteen mutta kielsin. Ilman peruketta vieheen menettäminen olisi enemmän kuin varmaa. Tyydyimme katselemaan ja manaamaan ettei mukana ollut perukkeita. Tunti hurahti ja lyhyeksi kaavailtu reissu venyi useamman tunnin mittaiseksi. Nyt oli pakko lähteä takaisin. Tännehän pääsee aina uudestaan :)
